Olavi Virta on Suomessa suositumpi kuin Venom

Olavi Virta nousi viikon katsotummaksi elokuvaksi.

12.10.2018 12:30

Timo Koivusalon Olavi Virta -elämäkertaelokuvalla on avausviikon jälkeen yhteensä 55 235 katsojaa, kertoo elokuvaa levittävän Disney-yhtiön tiedote.

Muualla maailmassa sarjakuvaleffa Venom on tämän hetken suosituin elokuva, mutta Suomessa Olavi Virta kiilasi edelle.

Elokuvayhtiön tiedotteen mukaan Olavi Virta on tuonut ihmiset elokuvateattereihin ympäri maan.

”Olavi Virran vastaanotto ja yleisön reaktiot ovat olleet ylitsevuotavia. Elokuva tulee olemaan meillä vuoden katsotuimpia – tällaiset elokuvat ovat pienteattereiden olemassaolon kulmakivi”, kommentoi Antti Juntunen Kaarinan Kino Piispanrististä ja Kino Laitilasta.

”Yleisö on ottanut Olavi Virran poikkeuksellisen hyvin vastaan. Tämän kaltaiset kotimaiset elokuvat ovat meille elintärkeitä”, iloitsee puolestaan Matti Kärki Nurmeksen Kino Hannikaisesta.

”Elokuvien ensisijainen tarkoitus on saavuttaa katsojia. Tässä Koivusalo on onnistunut ja tullut Suomen suosituimmaksi ohjaajaksi. Hänen elokuviaan on ilo levittää, koska meillekin on yleisö tärkeintä ”, kommentoi Disneyn edustaja, elokuvaneuvos Jussi Mäkelä.

Kriitikot ovat suhtautuneet Olavi Virtaan nuivasti. Episodin kolmen tähden arvio on lyttäysten joukossa poikkeus.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia