Onko nyt rikottu lakia? Netflix saattaa joutua oikeusministeriön syyniin kohuleffansa vuoksi

Tämä kohu ei laantune vielä hetkeen.

Netflixin uusi elokuva Cuties on herättänyt kritiikkiä sosiaalisessa mediassa. Nyt myös republikaanisenaattori Ted Cruz on puuttunut peliin.

Cruz lähetti vastikään oikeusministeri William Barrille kirjeen, jossa kehotetaan tutkimaan Netflixiä ja sen julkaisemaa elokuvaa Cuties. Kirjeessä väitetään, että elokuva ”seksualisoi nuoria tyttöjä muun muassa tanssikohtauksissa, jotka simuloivat seksuaalista toimintaa.” Cruz mainitsi myös kohtauksen, jossa näytetään alaikäisen paljaat rinnat.

– Kehotan oikeusministeriötä tutkimaan tämän elokuvan tuotantoa ja levitystä selvittääkseen ovatko Netflix, sen johtohenkilöt tai kuvaamisen ja tuotantoon osallistuneet henkilöt rikkoneet mitään liittovaltion lapsipornon tuottamiseen ja levittämiseen liittyviä lakeja, Cruz jatkoi kirjeessään.

Kirjeessä vihjattiin myös, että pedofiilit saattavat manipuloida – ilmeisesti digitaalisesti – Cuties-elokuvaa mieleisekseen.

Cuties kertoo 11-vuotiaasta Amysta, joka kapinoi konservatiivisen perheen perinteitä vastaan. Elokuva on saanut niin vastustajia kuin puolustajiakin.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut