Onko uusi Spider-Man-elokuvasarja pulassa?

14.7.2014 21:46

Studiolla oli suuret suunnitelmat uutta The Amazing Spider-Man-elokuvasarjaa ja sen jälkeen tulevia spin-off-elokuvia kohtaan, mutta vaikka The Amazing Spider-Man 2 onkin kerännyt aikamoisen potin maailmanlaajuisesti teatterikierroksellaan, on fanien vastaanotto ollut varsin laimea.

Nyt yksi tulevien elokuvien kantavista voimista, käsikirjoittaja Roberto Orci, on jättänyt sarjan kokonaan. Orcin oli tarkoitus kirjoittaa sekä The Amazing Spider-Man 3 että Venomin oma elokuva, mutta nyt näin ei luultavasti tapahdu.

Orcin jättäytyminen projektista johtuu hyvin varmasti siitä, että hänet kiinnitettiin käsikirjoittamaan ja ohjaamaan tuleva Star Trek 3 -elokuva Paramountille. The Amazing Spider-Man 3:n lykkääntymisestä on jo ollut puhetta, ja nyt sen siirtyminen pidemmälle tulevaisuuteen näyttää hyvin varmalta. Orcin mukaan ei ole tietoa, millä aikataululla elokuvat nyt etenevät, mutta studio on palkannut useita käsikirjoittajia elokuvien kimppuun, joten pulaa työntekijöistä ei ainakaan ole.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa