Oscar-palkittu elokuvaaja Ronnie Taylor on kuollut – oli vastuussa Guinnessin ennätystenkirjaan päätyneestä kohtauksesta

191-minuuttisen elämäkertaelokuvan lisäksi kuvaaja oli vastuussa mm. Dario Argenton Operasta sekä The Phantom of the Operasta, Alejandro Jodorowskyn The Rainbow Thiefistä ja Harold Beckerin Sea of Lovesta.

12.8.2018 15:34

Gandhi-elokuvasta Oscar-palkittu elokuvaaja Ronnie Taylor on kuollut. Taylor oli 93-vuotias.

Ennen elokuvaajan uraansa Taylor toimi muun muussa kameraoperaattorina. Hänen kameranliikkeitään voi todistaa esimerkiksi Stanley Kubrickin Barry Lyndonissa ja George Lucasin Star Warsissa. Taylor työskenteli viisi kertaa ohjaaja Richard Attenborough’n kanssa, ja herrojen tunnetuin yhteistyön hedelmä lienee vuonna 1982 ensi-iltansa saanut Gandhi.

Taylor pyydettiin mukaan Gandhiin, kun kuvaajaksi alun perin palkattu Billy Williams sairastui välilevyn pullistumaan. Taylor saikin heti kuvattavakseen Gandhin hautajaisia kuvaavan valtavan joukkokohtauksen, joka vaati yhdeksän kameraa ja 300 000 avustajaa. Kohtaus pääsi kokonsa ansiosta Guinnessin ennätystenkirjaan.

Williams ja Taylor jakoivat Gandhista ansaitun parhaan kuvauksen Oscar-palkinnon vuonna 1983.

Lähde: The Hollywood Reporter

Lisää luettavaa