Uutiset

”En ikinä kirjoittaisi tuollaista” – Johnny Depp -leffan ohjaaja syyttää markkinointijengiä tekstin muokkaamisesta

Elokuvien markkinoinnista väännetään usein kättä, ja monia mainoskampanjoita on syytetty siitä, että ne antavat väärän kuvan itse elokuvasta. On useita tapauksia, joissa elokuvan traileri on jotain ihan muuta kuin valmis elokuva. Tällainen on yleistä varsinkin hieman taiteellisemmissa ja vaikeammin markkinoitavissa elokuvissa, jotka eivät klippien perusteella vielä saa massaa teattereihin.

Tänään tv:ssä: erilainen sotadokumentti kuvaa hirvittäviä näkyjä animaation keinoin

Tänään nähdään televisiossa palkittu animaatio Waltz with Bashir vuodelta 2008.

Ari Folmanin
ohjaajama pitkä animaatio kertoo dokumenttielokuvan ja rotoskooppitekniikan keinoja yhdistellen Israelin ja Libanonin välisestä sodasta sekä Sabran ja Shatilan palestiinalaisleirien verilöylystä 1982. Ohjaajan omiin kokemuksiin perustuva elokuva kertoo myös muistamisesta, unista ja sodan traumoista.

Waltz with Bashirin
unenomainen, voimakasvärinen animaatiototeutus etäännyttää tapahtumia ja tekee elokuvan seuraamisesta siten hieman helpompaa, kirjoitettiin Episodin ensi-ilta-arviossa helmikuussa 2009. Kivuliaat, hirvittävät näyt on helpompi ottaa vastaan, kun ne vain jäljittelevät todellisuutta, Niina Holm kirjoitti arviossa.