Etsi
Black Panther eli T’Challa on tuorein lisäys Marvelin elokuvauniversumiin. Wakandan uusi kuningas saa vastaansa vanhan, voimakkaan vihollisen.
Elokuvassa myös ripaus todellisuutta.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut samuraifantasia 47 Ronin.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1985 valmistunut Commando.
Uusintaversio saa ensi-iltansa loppuvuodesta.
Ensimmäinen elokuva jää toisen osan varjoon ainakin ruumismäärissä.
Studio ei ollut ohjaajan kanssa samalla aaltopituudella lajityypistä.
Hienon ohjaajan elokuvat laitettiin paremmuusjärjestykseen.
Useat näyttelijän kollegat ovat ilmaisseet osanottonsa Twitterissä.
Fifty Shades of Grey -ohjaaja on päästetty vauhtiin.
Elokuvissa ja tv:ssä nähdään paljon alastomuutta. Eikä se ole yllätys, koska seksi myy ja taksi vie.
Michael Keaton pelasti kerran kaverinsa hengen, kuten tuoreessa Jimmy Kimmel Livessä paljastui.
Koomikko ja näyttelijä Jerry Seinfeld tuli tunnetuksi megasuositusta Seinfeld-sitcomistaan. Seinfeldillä on kuitenkin jonkinlainen halikammo, koska ei suostunut antamaan fanihalia nuorelle pop-tähdelle, Keshalle.