Tänään tv:ssä: Tätä ei esitetty Suomen elokuvateattereissa – Jättibudjetilla tehty toimintaseikkailu näyttää hyvältä

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut samuraifantasia 47 Ronin.

10.6.2017 07:57

Kunniansa menettänyt samuraijoukko päättää kostaa valtiaansa kuoleman. Apunaan heillä on puoliverinen Kai, joka on löydetty metsästä. Pojan arvet tulkitaan mystisen pedon töiksi, ja sellaisen hän kohtaakin vuosien jälkeen.

Kun alueen mahtimies kaappaa vallan pahojen voimien avulla, samuraijoukolle ei jää muuta mahdollisuutta kuin kostaa isäntänsä puolesta Kain johdolla.

Samuraiseikkailun pääosissa näyttelevät Keanu Reeves, Hiroyuki Sanada, Ko Shibasaki, Tadanobu Asana ja Rinko Kikuchi.

47 Ronin oli kallis tuotanto. Arviolta 175 miljoonaa dollaria maksanut elokuva jäi kuitenkin vähälle huomiolle. Suomessa sitä ei esitetty teattereissa lainkaan. Arvostelutkin olivat pääasiassa huonoja, vaikka elokuvan visuaalista ilmettä on kehuttu.

47 Ronin esitetään TV5-kanavalla lauantaina 10.06.2017 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa