Kuuluisa saksalainen kenraali toimi Wonder Woman -elokuvan pahiksen esikuvana – toimi myöhemmin Hitlerin aisaparina

Elokuvassa myös ripaus todellisuutta.

Wonder Woman saapui teattereihin viime viikonloppuna. Sen jälkeen meno on ollut yhtä voittokulkua. Elokuva tienaa paljon lipputuloja ja siitä pitävät niin yleisö kuin kriitikotkin.

Elokuva on supersankaritarina, mutta harvinaisempana elementtinä se sijoittuu muualle kuin nykyaikaan – ensimmäiseen maailmaansotaan. Siinä on myös pieni ripaus todellisuutta.

Wonder Womania on kiitelty hyvin toteutetusta pahiksesta, jota esittää Danny Huston. Hustonin esittämä Erich Ludendorff on oikeasti elänyt, ensimmäisen maailmansodan kokenut kenraali.

Elokuvassa hän on armoton, kunnianhimoinen ja tekee mitä tahansa Saksan armeijan puolesta.

Oikea Ludendorff onnistui monissa operaatioissaan ensimmäisessä maailmansodassa. Häntä pidettiinkin saksassa kunnioitettuna sotasankarina, vaikka Saksa hävisi sodan.

Ludendorffin arvellaan olevan laajalle levinneen uskomuksen takana, että Saksa ei hävinnyt ensimmäistä maailmansotaa taistelukentällä, vaan omien selkäänpuukotuksen toimesta. Kenraali syytti sekä Berliinin hallintoa että saksalaisia siviilejä siitä, ettei häntä tuettu tarpeeksi.

Myöhemmässä elämässään hän liittyi Saksan tulevan diktaattorin Adolf Hitlerin kansallissosialistiseen puolueeseen. Hän osallistui myös vuoden 1923 epäonnistuneeseen oluttupavallankaappaukseen. Ludendorff menetti kuitenkin lopulta suosionsa natsipuolueessa ja vetäytyi eläkkeelle.

Hitler tarjosi hänelle vuonna 1935 sotamarsalkan arvoa, mutta Ludendorff kieltäytyi. Hän ehti kuolla ennen toista maailmansotaa vuonna 1937. Ludendorffille järjestettiin valtiolliset hautajaiset, joihin myös Hitler osallistui.

Lähde: Business Insider, Wikipedia