Pahamaineisen Cannibal Holocaustin ohjaaja Ruggero Deodato on kuollut

Ikäviä uutisia maailmalta.

29.12.2022 13:10

Italialainen väkivaltaisia eksploitaatioelokuvia tehnyt Ruggero Deodato on kuollut 83-vuotiaana 29. joulukuuta.

Deodato tunnetaan parhaiten legendaarisesta Cannibal Holocaustista (1980), joka kiellettiin lukuisissa maissa, koska sen arveltiin olevan niin sanottu snuff-elokuva eli elokuva, jossa nähdään oikeita ihmisten tappoja.

Deodato haastettiin Cannibal Holocaustin takia oikeuteen, joten tietenkin se nousi myös kohun myötä yhdeksi kaikkien aikojen pahamaineisimmaksi kulttielokuvaksi.

Deodaton muita tunnettuja elokuvia ovat muun muassa vuonna 1987 ensi-iltansa saanut Barbaarit sekä Talo puiston laidalla (1980) ja Kuvaa ja Pakene! (1985).

Kepeät mullat, Ruggero.

Alla Cannibal Holocaustin huikean hieno Riz Ortolanin säveltämä teemakappale.

 

Lisää luettavaa