Palkittu draamakomedia Atlanta palaa pian uusin 2. kauden jaksoin – katso traileri!

Atlantan räppiskenestä kertova FX:n menestyssarja ottaa selkeän mutta rankan teeman uudella kaudellaan.

14.2.2018 15:06

FX-kanavan Atlanta-sarja on kerännyt ensimmäisen kauden jaksoistaan hurjan määrän saavutuksia, mm. Emmy, Golden Globe ja Critics’ Choice -palkinnot sekä vinon pinon erilaisia ehdokkuuksia.

Vuoden 2016 syyskuussa ensi-iltansa saanut sarja uusittiin heti saman tien toiselle kaudelle, mutta uusia jaksoja saadaan odottaa tämän vuoden maaliskuun 1. päivään asti.

Sarjan toisella kaudella on ihan oma nimensäkin Atlanta Robbin’ Season, joka kuvastaa toista kautta itsenäisenä kokonaisuutena. Kausi sijoittuu joulunpyhien aikaan, jolloin ihmisillä on rahaa sekä pulaa siitä, joten ryöstöt ovat tietyillä alueilla oikea uhka juhlatunnelmalle.

Atlantan pääosissa jatkavat tulevassa Star Wars -elokuvassakin nähtävä Donald Glover sekä Brian Tyree HenryLakeith Stanfield ja Zazie Beetz.

Lähde: Deadline.

Lisää luettavaa