Parasite-ohjaajalla on täysin omintakeinen tapa työskennellä – ”Hän löi kouraani sarjakuvan joka oli käsikirjoitus”

Scifielokuva Mickey 17 on vuoden 2025 kiinnostavimpia uutuuksia.

27.1.2025 09:30

Maaliskuussa julkaistavassa Mickey 17 -elokuvassa näyttelevä Tim Key kertoi ohjaaja Bong Joon-Hon persoonallisesta työskentelytavasta.

”Käsikirjoitus on kohtauksen pohjalta tehty sarjakuva, joka lyödään näyttelijöille käteen”.

”Jokainen meistä sai siis eräänlaisen kuvakäsikirjoituksen ja lähti toteuttamaan rooliaan sen pohjalta”.

”Bongin kanssa työskentely on todella kiehtovaa. Roolini ei ole iso, mutta olin onnesta sekaisin kun sain tietää päässeeni elokuvaan”, Key kertoi Screen Rantille.

Lue myös: Parasite-ohjaajan odotettu uutuuselokuva saa kansainvälisen ensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlilla

Edward Ashtonin romaaniin perustuva Mickey 17 kertoo retkikunnasta, joka saa tehtäväkseen asuttaa jääplaneetan. Päähenkilö tiedostaa, että kuoleman koittaessa hänet kloonataan. Tilanne eskaloituu, kun mies löytääkin kloonatun version itsestään.

Pääosaa näyttelee Robert Pattinson. Julkaisupäiväksi on ilmoitettu 7.3.

Lähde: Screen Rant

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.