Perheen elämä muuttuu peruuttamattomasti kotimaisessa uutuussarjassa

Sarja on syntynyt kansainvälisenä yhteistyönä.

30.11.2019 09:00

Kuusiosainen sarja Huone 301 on psykologinen trilleri Kurtin perheestä, jonka elämä muuttuu peruuttamattomasti eräänä juhannusyönä.

Perhesiteen vahvuus testataan vuosia myöhemmin, kun salaisuudet kohtalokkaan kesän tapahtumista alkavat paljastua suvun lomamatkalla Kreikassa. Kurtit joutuvat kohtaamaan sekä toisensa että menneiden tekojensa seuraukset henkensä uhalla. Jokainen joutuu kysymään itseltään, kuinka pitkälle olisi valmis menemään rakkaimpiensa tähden.

Kansainvälisenä yhteistyönä syntyneen psykologisen trillerin pääosissa nähdään muun muassa Antti Virmavirta, Kaija Pakarinen, Jussi Vatanen, Leena Pöysti, Andrei Alén ja Kreeta Salminen.

Kreikassa ja Suomessa kuvatun sarjan on käsikirjoittanut englantilainen näyttelijä-käsikirjoittaja-tuottaja Kate Ashfield ja ohjannut Mikko Kuparinen (Rakkauden rasvaprosentti, 2 yötä aamuun).

Ensimmäiset jaksot tulevat nähtäviksi Elisa Viihteen Aitio-suoratoistopalveluun 19. joulukuuta. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa