Pirates of the Caribbean -ohjaaja tekee kauhuelokuvan tappavasta kylpylästä

The Hollywood Reporter osaa kertoa, että Gore Verbinski on kiinnittänyt itsensä ohjaamaan tuottamansa elokuvan nimeltä A Cure for Wellness.

Justin Haythen (Revolutionary Road) käsikirjoittama elokuva kertoo miehestä, joka matkaa eurooppaan hakemaan pomoaan takaisin kuntouttavasta kylpylästä. Mies saa kuitenkin huomata jääneensä vangiksi kylpylään, jolla on onkin aivan muita tarkoitusperiä kuin pitää potilaansa terveinä ja rentoina.

Elokuvan pääosiin on kiinnitetty Dane DeHaan (Chronicle) ja ja Mia Goth (Nymphomanic).

Verbinskin viimeisin kauhuelokuva on vuonna 2002 ilmestynyt remake The Ring. Ohjaaja tunnetaan parhaiten Pirates of the Caribbean -elokuvien luotsaamisesta.

(Episodi/ML)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut