Pirates of the Caribbean -ohjaajalta suuren luokan toimintaseikkailukomedia omille teilleen lähtevistä autoista

19.2.2015 15:37

Pirates of the Caribbean -elokuvia luotsannut Gore Verbinski on seuraavaksi ohjaamassa suuren luokan toimintaseikkailukomediaa, jota tekijät kuvailevat maailmanlaajuiseksi kuskittomien autojen kisaksi. Elokuvalla ei vielä ole nimeä, mutta se kulkee työnimellä Driverless Car Race -elokuva.

Elokuva kertoo yhtiöistä, jotka testaavat beta-vaiheessa olevia kuskittomia autojaan, jotka kuitenkin pistävät homman täysin uusiksi ja päättävät lähteä omille teilleen kisatakseen toisiaan vastaan. Pahaa-aavistamattomat testimatkustajat yrittävät ottaa tilanteen haltuun samalla, kun autot kaahaavat reitiltään ja joutuvat kaikenlaisiin ongelmiin.

”Otamme tämän sukupolven hauskimmat näyttelijät ja pikkuhiljaa päästämme heidät valloilleen tutkiessamme näitä matkustajia, jotka eivät vain voi pysyä passiivisina”, kertoo Verbinski projektista.

Autoelokuvan käsikirjoittaa Steve Conrad, jonka kanssa Verbinski oli tekemässä Pohjois-Koreaan sijoittuvaa Pyongyang-elokuvaa, kunnes studio pisti sen jäihin The Interview– kohun seurauksena.

Lähde: Deadline

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa