Pitkäaikainen Hollywood-pari meni vihdoin oikeasti naimisiin – ovat näytelleet avioparia yhdessä jo useampaan otteeseen

Ihania uutisia.

9.7.2022 14:00

Hollywoodin pitkäaikainen pariskunta Kirsten Dunst ja Jesse Plemons ovat vihdoinkin seilanneet yhdessä avioliiton satamaan. Kaksikko on ollut yhdessä jo kuuden vuoden ajan.

He tapasivat vuonna 2016 kuvatessaan Fargo-sarjaa yhdessä. He näyttelivät siinä avioparia ja ovat sen jälkeen olleet samankaltaisessa roolitilanteessa myös esimerkiksi Netflixin The Power of the Dog -draamassa. Heidät on nähty yhdessä lisäksi myös Windfallissa, Black Mirrorissa ja Drunk Historyssa.

Häitä juhlistettiin vihdoin viime viikonloppuna Jamaicalla. Heillä on yhdessä kaksi poikaa, 4-vuotias Ennis Howard ja reilun vuoden ikäinen James Robert.

Paljon onnea nyt viralliselle avioparille!

Lähde: EW

Lisää luettavaa