Pitkäkyntiset ryöväsivät The Crown -sarjan kulisseista 150 tuhannen punnan edestä arvotavaraa

The Crown

Onpas ikävä tapaus.

Netflixin julkaisema suosittu draamasarja The Crown on joutunut ikävän ryöstön kohteeksi kesken viidennen tuotantokautensa kuvausten. Sarjan kulisseista kähvellettiin noin 150 tuhannen punnan (noin 178 500 euroa) edestä arvokkaita antiikkiesineitä.

Ryöstö raportoitiin iltapäivällä 16. helmikuuta Doncasterin kaupungissa Etelä-Yorkshiren alueella. Kuvausrekvisiittaa vietiin niitä säilyttäneistä kolmesta rekasta. Vietyjen tavaroiden joukossa on ainakin koruja, kynttilänjalkoja, kaappikello, lintuhäkki, pöytähopeita sekä hyvin arvokas Fabergé-munan jäljennös, jonka osti alunperin itselleen kuningas Yrjö V vuonna 1933.

”[Sarjan] tuottajilla on erityistä silmää yksityiskohdille ja jokainen rekvisiittaesine on valittu tarkoin ja harkitusti. Niiden menetys on suorastaan sydäntäsärkevää.”

Paikallisen poliisin mukaan kaikkia mahdollisia johtolankoja on seurattu, mutta toistaiseksi esineistöä ei ole onnistuttu löytämään. Netflix sanoo, ettei ryöstö vaikuta sarjan kuvausaikatauluun.

Britannian kuningattaren, Elizabeth II:n, elämää 1940-luvulta aina nykypäivään asti seuraava The Crownin viidennen kauden on määrä saapua Netflixiin marraskuussa. Alla sarjan traileri.

YouTube video

Lähde: The Sun, The Huffington Post

Aiheeseen liittyvät jutut