Quentin Tarantinon The Hateful Eight on löytänyt tutun kodin – ensi-ilta varmistettu

3.9.2014 18:44

The Weinstein Companyn julkaisema lehdistötiedote on varmistanut, että yhtiö on napannut Quentin Tarantinon The Hateful Eight -elokuvan itselleen julkaistavaksi. Tiedotteessa varmistetaan myös hiljattain julkaistun teaserin tieto siitä, että elokuvan ensi-ilta on syksyllä 2015.

The Hateful Eightin kuvaukset alkavat tammikuussa. Tiedotteessa kerrotaan myös, että Tarantino kuvaa elokuvan ”laajimmalle 70 milliselle filmille yli 2o vuoteen”. Tämä ilahduttanee filmin ystäviä ja takaa, ettei selluloidi ainkaan vielä kuole Hollywoodissa.

Elokuvan näyttelijöitä ei ole vielä varmistettu, mutta käsikirjoituksen lukutilaisuudessa olleiden Samuel L. Jacksonin, Kurt Russelin, Bruce Dernin, Tim Rothin ja Walton Cogginsin lisäksi pääosiin on huhuiltu Jennifer Lawrencea, Evan Rachel Woodia, Geena Davisia ja Hilary Swankia. Elokuvassa on tiettävästi yksi vahva naisrooli, joka oli aiemmin Amber Tamblynin lukema.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa