Quentin Tarantinon uuden elokuvan Suomen ensi-iltapäivä varmistui

10.11.2015 09:37

Genre-elokuvan kuninkaan Quentin Tarantinon uutuus The Hateful Eight saa ensi-iltansa Suomessa keskiviikkona 13.1. Liput ensi-iltanäytöksiin tulevat myyntiin 5.1. The Hateful Eight on Tarantinon odotettu kahdeksas elokuva ja tyylilajiltaan western. Näyttelijäkaartissa tavataan jälleen ohjaajan tuotannon vakiokasvoja kuten Samuel L. Jackson, Tim Roth ja Michael Madsen sekä veteraaninäyttelijä Kurt Russell.

Vaikuttava soundtrack kuuluu oleellisesti Tarantinon elokuvien tyyliin. The Hateful Eightissä hän tekee yhteistyötä lukuisten klassikkowesternien ääniraidoilta tutun, legendaarinen elokuvasäveltäjä Ennio Morriconen kanssa. Suomalaisilla on keväällä ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla elokuvan musiikkia myös konserttilavalta, sillä mestarisäveltäjän The 60 Years of Music World Tour -juhlakiertue saapuu Helsinkiin 23.3.

The Hateful Eight sijoittuu Yhdysvaltain sisällissodan jälkeisiin vuosiin. Hevosvankkurit kiitävät halki talvisen Wyomingin. Kyydissä istuvat palkkionmetsästäjä John Ruth (Kurt Russell) ja hänen vangitsemansa henkipatto Daisy Domergue (Jennifer Jason Leigh). Heillä on kiire Red Rockiin, kaupunkiin missä ”Pyövelinä” näillä main tunnetun Ruthin on määrä tuoda Domergue oikeuden eteen. Matkan varrella he kohtaavat kaksi muukalaista. Majuri Marquis Warren (Samuel L. Jackson) on entinen Pohjoisvaltioiden sotilas ja nykyään pahamaineinen palkkionmetsästäjä. Chris Mannix (Walton Goggins) on syvän etelän luopio, joka väittää olevansa kaupungin uusi seriffi.

Lumimyrsky pysäyttää joukkion etenemisen ja Ruth, Domergue, Warren ja Mannix suuntaavat vuorensolan suojiin, majatalo Minnie’s Haberdasheryyn. Mutta perillä heitä ei olekaan vastassa paikan omistaja vaan neljä vierasta kasvoa: Bob (Demian Bichir), joka hoitaa paikkaa Minnien vieraillessa äitinsä luona, Red Rockin pyöveli Oswaldo Mobray (Tim Roth), karjapaimen Joe Gage (Michael Madsen) ja etelävaltioiden armeijan kenraali Sanford Smithers (Bruce Dern). Kun myrsky yltyy vuoristossa, kahdeksan matkalaista huomaa, etteivät he ehkä koskaan tule pääsemän Red Rockiin.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa