Ra-Ra-Rasputinin parran alta paljastuu Leonardo DiCaprio

11.6.2013 07:19

Venäjän historian mystinen partaveikko, Rasputin suuntaa kansainvälisille valkokankaille. Käsikirjoitusta ja pääosaa työstetään yleensä siloposkiselle Leonardo DiCapriolle.

Käsikirjoittaja Jason Dean Hall on myynyt vasta idean Rasputin-elokuvasta Warner Brosille, joten tuotantoa ja käsikirjoitusta saadaan vielä odottaa jokunen tovi. Elokuvan pääosaan on jo nyt kuitenkin liitetty viimeksi The Great Gatsby – Kultahatussa nähdyn DiCaprion nimi.

Naistennaurattajana ja mahdottomana tapettavana tunnetun Rasputinin elämänvaiheisiin voi tutustua etukäteen esimerkiksi Boney M:n legendaarisen pikahistoriikin avulla.

Hall on aiemmin käsikirjoittanut Ashton Kutcherin panokomedian Spread (2009), jälkituotannossa olevan Paranoia-jännärin sekä Steven Spielbergin vielä alkuvaiheissa olevan American Sniper -toimintaelokuvan.

Rasputinin parrankasvuaikataulu ei ole selvillä, mutta Bradley Cooperin esittämä Navy Seal -joukkojen tarkka-ampuja kertaa yli 150 tappokeikan uraansa American Sniperissä vuonna 2015.

Kuva J. Edgarista (2011).

Lähde: Deadline

(Episodi/JSV)

Lisää luettavaa