Rare Exports teki vuoden parhaan avauksen

6.12.2010 12:50

Perjantaina 3.12. ensi-iltansa saanut Jalmari Helanderin ohjaama Rare Exports teki vuoden parhaan kotimaisen elokuvan avausviikonlopputuloksen yli 47.000 katsojallaan.

Ennakot mukaan lukien, mustan jouluhuumorin siivittämä ja maailmalla festivaaliyleisön ja kansainvälisten myyntiagenttien keskuudessa huomattavaa mainetta kerännyt elokuva keräsi avausviikonloppunaan yli 49.000 katsojaa.

Tähän mennessä vuoden isoimmista kotimaisen elokuvan avausviikonlopun ennätyksistä vastasivat Risto Räppääjä ja polkupyörävaras hieman alle 39.000 ja Napapiirin sankarit 43.009 katsojallaan.

Rare Exportsin avaustuloksen siivittämänä on myös syytä olettaa, että kotimainen elokuva tulee vuonna 2010 saavuttamaan maagisen 2 miljoonan katsojan rajan elokuvateattereissa.

Lisää luettavaa