Renny Harlinin Kurkunleikkaajien saaren tähti: ”Ei ole hauskaa tulla miesten raiskaamaksi merirosvolaivalla”

4.6.2013 15:40

Näyttelijä Matthew Modine, 54, tunnetaan etenkin Stanley Kubrickin elokuvasta Full Metal Jacket, mutta hän on näytellyt yhtä pääosaa myös muun muassa Renny Harlinin kovan onnen leffassa Kurkunleikkaajien saari (1995), josta tuli yksi elokuvahistorian suurimmista taloudellisista epäonnistumisista.

Modine on paitsi näyttelijä myös valokuvaaja ja elokuvantekijä. Hänen lyhytelokuviaan on koostettu kokoelmaksi The Short Films of Matthew Modine, jonka voi katsoa muun muassa iTunesin kautta. Yksi kokoelman elokuvista on nimeltään Ecce Pirate, ja se on kuvattu Kurkunleikkaajien saaren aikaan.

Modine kertoo Entertainment Weeklyn haastattelussa, että hän halusi tehdä hauskan lyhytelokuvan pojasta, joka joutuu merirosvojen kidnappaamaksi. Sitä tehdessään hän kuitenkin huomasi, että merirosvojen vangiksi joutuminen ei ole ollenkaan hupaisaa.

– Tajusin, että siinä ei ole mitään hauskaa, jos joutuu miesten raiskaamaksi merirosvolaivalla, Modine kertoo nauraen.

Modine samaan hengenvetoon puolustaa parjattua Kurkunleikkaajien saari -elokuvaa ja kertoo olevansa siihen erittäin tyytyväinen:

– Minusta elokuva sai aivan liian kovaa kritiikkiä. Sehän on merirosvoelokuva! Modine kertoo ja lisää, että yhdeksän kymmenestä kritisoijasta ei ole edes nähnyt elokuvaa.

Lähde: Entertainment Weekly

(Episodi/JH)

 

Lisää luettavaa