Roman Polanski valmistelee seuraavaa isoa elokuvaansa – kunhan Puola ei luovuta häntä Yhdysvalloille

2.7.2014 13:23

80-vuotiaana yhä hyvässä vauhdissa oleva Roman Polanski tarttuu kahden pienimuotoisemman elokuvan, Carnagen ja Venus in Furin, jälkeen vähän isompaan projektiin. Nimellä The Dreyfus Affair -kulkeva elokuva kertoo tositarinan Alfred Dreyfusista, joka Ranskan armeijassa palvellessaan tuomittiin syyttömänä sotasalaisuuksien paljastamisesta saksalaisille.

Noin 40 miljoonan dollarin budjetilla tehtävä elokuva toisi hyvät rahat myös Puolaan, jossa Polanski haluaisi elokuvan kuvata, mutta matkassa on vielä yksi mutka: Puolan pitäisi luvata ohjaajalle, että hänen turvallisuutensa on taattu. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, ettei Puola luovuta Polanskia Yhdysvalloille, jonka kanssa maalla on luovutussopimus.

Yhdysvaltojen 70-luvulla asettama pidätymääräys Polanskista on yhä voimassa, joten ohjaaja ei voi palata maahan.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa