Ruotsalaistähti Alicia Vikander ei kokenut oloaan turvatuksi tehdessään alastonkohtauksia

Alastonkohtaukset ovat aina puhuttaneet Hollywoodissa.

7.4.2022 19:01

Alicia Vikander on iloinen, koska elokuvatuotantoihin on nyt saatu erilliset intiimiysvalmentajat, jotka tekevät seksi- ja alastonkohtauksiin koreografioita. Vikander ei nimittäin ole aina kokenut olevansa turvatussa asemassa kuvauksissa.

Oscar-voittaja paljastaa kaivanneensa sellaista uransa alkutaipaleella.

– Olen joutunut kuvauksissa tilanteisiin, joissa en ole kokenut olleeni turvatussa asemassa. Ihmiset tekevät omiaan lavasteissa, ja siellä olen minä kaiken keskellä istumassa alastomana useamman tunnin ajan. Jonkun olisi pitänyt tuoda minulle aamutakki, mutta en saanut sitä. Se tojennetaan minulle myöhemmin pahoittelujen kera. Minun perääni olisi pitänyt katsoa, Vikander kertoo.

Vikander kertoo samalla, että alastonkohtausten kuvaaminen ei ole koskaan helppoa.

– Intiimit kohtaukset ovat jotain sellaista, joita ei voi vain improvisoida. Niihin pitää tehdä koreografia ja sitä pitää noudattaa. En pidä niiden tekemisestä. Viihdyn kehossani, ja olen tehnyt aika paljon alaston- ja seksikohtauksia, mutta ei se ole koskaan helppoa.

Vikander ei paljastanut sen elokuvan nimeä, jonka alastonkohtauksia kuvatessa hän ei tuntenut olevansa suojeltu.

Lähde: Film News

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia