Kate Winslet on sanonut, että hänen ex-miehensä Sam Mendes (American Beauty, Kohti uutta) ohjaa 23. James Bond -elokuvan. Koska suurin osa kuvauksista tapahtuu Iso-Britanniassa, Winslet on ilmoittanut asuvansa niiden ajan Lontoossa pariskunnan lasten kanssa, jotta Mendes ei joutuisi jatkuvasti matkustamaan Yhdysvaltojen ja Britannian perhettään tavatakseen.
Jo aikaisemmin viiteen viimeisimpään Bond-elokuvaan musiikkia tehnyt säveltäjä David Arnold ilmoitti, että häntä on lähestytty MGM-studion talousvaikeuksien takia toistaiseksi siirtyneen projektin tiimoilta. Viimeisimmän tiedon mukaan brittiagentin uudet seikkailut näkisivät päivänvalon marraskuussa 2012.
Daniel Craig nähdään jälleen James Bondina toistaiseksi nimeämättömässä uutuudessa. Kuvassa Craig viimeisimmässä Bond-elokuvassa Quantum of Solace. Myös Judi Dench jatkaa Bondin kaiken kärsivänä pomona.