Saw-tekijöiden Insidious-riivauskauhun jatko-osasta julkaistiin karmiva traileri

7.6.2013 23:27

Kaksi vuotta sitten ensi-iltansa saanut Insidious kertoi Rose Byrnen ja Patrick Wilsonin esittämästä Lambertin pariskunnasta, jonka kotona alkoi tapahtumaan selittämättömiä hirveyksiä sen jälkeen, kun heidän nuori poikansa (Ty Simpkins) oli vajonnut koomaan.

Vastoin aiempia tietoja elokuvan jatko-osa Insidious Chapter 2 ei tulekaan ilmeisesti olemaan aikajatkumoltaan esiosa, vaan jatkaa tarinaa suoraan siitä, mihin ykkösosa jäi. Insidious Chapter 2:sta julkaistu ensimmäinen hyytävä traileri kertoo ainakin sen, ettei Lambertien perhe ole vieläkään päässyt riivaajiltaan pakoon.

Syyskuussa ensi-iltansa saavan elokuvan on ohjannut ykkösosan tavoin James Wan ja käsikirjoittanut Leigh Whannell, jotka tunnetaan myös yhdessä aloittamastaan Saw-kauhusarjasta.

Katso traileri alempaa.

Lähde: Total Film

(Episodi/JST)

Lisää luettavaa