Huikea näyttelijäkaarti tähdittää Martin Scorsesen ensimmäistä 3D-elokuvaa.
Mestariohjaaja siirtää seuraavana työnään Brian Selznickin The Invention of Hugo Cabret -kirjan valkokankaalle. Näyttelijöiden listaan Scorsese on tuttuun tapaan saanut kerättyä vakuuttavia nimiä.
Elokuvan nimiosaa, Pariisilaisen juna-aseman seinien sisällä asuvaa orpoa esittää Asa Butterfield, joka nähtiin elokuvan Poika raidallisessa pyjamassa pääosassa. Toinen Hugo Cabret’n nuorista näyttelijöistä on Kick-Ass -elokuvassa vakuuttavan suorituksen tehnyt Chloe Moretz.
Nuorten lahjakkuuksien taustalla sitten viliseekin varttuneempia tähtiä ja muutama veteraanikin. Juna-asemalla partioivan komisarion roolissa on Boratina tunnetuksi tullut Sacha Baron Cohen ja lelukaupan omistajaa esittää Oscar-voittaja Ben Kingsley.
Muissa rooleissa tullaan näkemään lisää brittiläisiä huippunimiä, kun Jude Law, Ray Winstone ja Potter-elokuvistakin tuttu Richard Griffiths nappasivat itselleen roolit. Ehkä huikein lisäys elokuvan näyttelijäkaartiin on kuitenkin 88-vuotias legenda, Christopher Lee.
Nimellä Hugo Cabret julkaistavan elokuvan kuvaukset alkoivat eilen Lontoossa. Ensi-iltaan elokuvan on suunniteltu tulevan joulukuussa 2011.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.