”Se on mahtava” – uusi Star Wars -pahis kertoo miksi Star Wars: Episode 8 on kuin Imperiumin vastaisku

Girls-sarjasta ponnahtanut näyttelijä sanoo, ettei The Force Awakensin jatko-osa ole välttämättä synkempi.

14.9.2016 17:50

Colliderin kanssa jutellut Adam Driver on valaissut Star Wars: Episode 8:n tunnelmia.

Kylo Renin roolissa nähtävä Driver vertaa seuraavaa tulevaa jatko-osaa vuoden 1980 Imperiumin vastaiskuun sen tunnelman takia. Elokuvan käsikirjoitusta ja ohjaaja Rian Johnsonia näyttelijä kehuu vuolaasti.

”Se on mahtava. Vähän samalla tavalla kuin Imperiumin vastaiskussa on erilainen tunnelma. Ihmiset ajattelevat aina tästä, että elokuva olisi synkempi, mutta en usko, että se kuitenkaan on”, Driver sanoo.

”Se on vain tunnelmaltaan erilainen tavalla, joka on mielestäni hieno ja tarpeellinen, mutta myös hyvin selkeä. Rian Johnson luottaa yleisön olevan valmis nyansseihin ja monitulkintaisuuteen. Hän ei tyhmennä mitään muiden takia, ja sitä on hauska näytellä.”

Star Wars: Episode 8:n juoni on yhä visusti salaisuuden verhon peittämänä. Star Wars: The Force Awakensin tarinaa jatkava elokuva saa ensi-iltansa joulukuussa 2017. Sitä ennen katsojat pääsevät ihmettelemään esiosa Rogue One: A Star Wars Storya, joka lentää teattereihin 16. joulukuuta 2016.

 

 

Lisää luettavaa