Sherlock-tähti vihjaa uudesta erikoisjaksosta

BBC on onnekas saatuaan supersuosittuun Sherlock-sarjaansa kaksi nykyään todella kuumaa nimeä, mutta samalla heidän alati täyttyvät kalenterinsa tekevät aikataulujärjestelyistä ja uusien kausien kuvaamisesta entistä vaikeampaa.

Watsonia sarjassa näyttelevä Martin Freeman on vihjannut, että lisää Sherlockia on tulossa, mutta ei ihan pian. Näyttelijä kertoo, että vuoden 2015 alkuun on varattu päiviä, jolloin jotain kuvataan, mutta kyseessä ei ole uusi kausi, vaan vähän jotain muuta: ”… Luulen, että se on joulua varten. Jouluspesiaali. Niin olen ymmärtänyt”.

Freemanin mukaan sekä hän että Sherlock Holmesia esittävä Benedict Cumberbatch ovat kiireisiä ainakin ensi vuoden alkuun asti, joten ennen sitä mitään Sherlockiin liittyvää ei tapahdu. Uutta kautta saadaan siis odotella vielä pitkään.

(Episodi/ML)

Aiheeseen liittyvät jutut