A Nightmare on Elm Steet (Painajainen Elm Streetillä) -leffasarja on yksi pelottavimmista, hauskimmista ja lopulta turhauttavimmista kauhulegendoista. 80-luvun slasher-buumista alkunsa saanut sarja nosti ensimmäisellä osallaan käsikirjoittaja-ohjaaja Wes Cravenin kuuluisuuteen, ja nähtiinpä leffassa ensimmäistä rooliaan näytellyt nuorukainen nimeltä Johnny Depp.
Leffojen pahis, Freddy Krueger, on veitsihansikkaineen, raitapaitoinen ja palaneine kasvoineen yksi kauhukuvaston ikonisimpia hahmoja. Leffoja on tehty jo hurjat yhdeksän osaa sekä tv-sarja. Leffoissa on nähty myös kotimaista väriä, sillä Renny Harlin ohjasi sarjan neljännen osan.
Mutta tiesittekö sitä, että Bad Tasten, Braindeadin ja joidenkin Taru sormusten herra ja Hobitti -leffojen ohjaaja Peter Jackson työsti leffasarjan kuudetta osaa? Jacksonilla ja Danny Mulheronilla oli jo käsikirjoituskin valmiina, mutta jostain syystä elokuvaa ei lopulta kuitenkaan tehty. Leffan nimi olisi ollut A Nightmare on Elm Street 6: The Dream Lover.
Käsiksen mukaan Freddy olisi vajonnut jonkinlaiseen pellen rooliin, eikä kukaan enää ottaisi pahista tosissaan – aivan kuten sarjalle oli hiljalleen käynyt myös oikeassa maailmassa. Leffan teinit vetävät unilääkkeitä, jotta pääsevät painajaiseen mätkimään avutonta Freddyä turpaan.
Kuitenkin jossain vaiheessa joku teineistä tekee virheen ja Freddy käyttää tilaisuuden hyväkseen. Vain yksi tappo ja Freddy on taas painajaismainen murhakone.
Harmillista kyllä, mutta New Line Cinema päätti käyttää Michael De Lucan Freddy’s Dead -käsikirjoitusta, ja senhän me tiedämme mitä siitä syntyi. Täyttä pääsiäispashaa.
Lue asiasta enemmän Wicked Horrorin artikkelista, täältä.