Sons of Anarchy -tähti on 50-luvun kylmäävä sarjamurhaaja Netflix-hitin kolmoskaudella – hirvittävät tositapahtumat innoittaneet jo useita kauhuklassikoita

Hirviö-antologian toinen kausi ilmestyy tällä viikolla ja keskittyy Menendezin murhaajaveljeksiin.

17.9.2024 21:15

Netflix on napannut näyttelijä Charlie Hunnamin (Sons of Anarchy, Pacific Rim, Crimson Peak, Rebel Moon) Hirviö-antologiansa seuraavan eli kolmannen tuotantokauden pääosaan.

Hunnam tulee esittämään kaudella 1950-luvulla yhdysvaltalaisia kauhistuttanutta sarjamurhaaja Ed Geinia. Julkistuksen teki itse Ryan Murphy, hittisarjan luoja, joka tunnetaan myös työstään American Horror Storyn parissa.

Gein jätti lähtemättömän jäljen Yhdysvaltain rikoshistoriaan jäätyään kiinni useasta murhasta ja haudanryöstelystä. Ryöstösaaliistaan hän muokkasi kotiinsa erilaisia sisustustavaroita sekä vaatekappaleita. Gein on toiminut innoittajana myös esimerkiksi Teksasin moottorisahamurhaajalleUhrilampaille sekä Psycholle.

Vielä ei ole tietoa, milloin kolmas kausi käynnistää kuvauksensa ja milloin suoratoistokansa pääsee konkreettisesti katselemaan sitä.

Hirviö-sarjan toinen tuotantokausi Hirviöt: Lyle ja Erik Menendezin tarina julkaistaan suoratoistopalvelussa ylihuomenna, torstaina 19. syyskuuta. Palkittu ykköskausi keskittyi puolestaan sarjamurhaaja Jeffrey Dahmeriin ja sen pääosassa nähtiin AHS-tähti Evan Peters.

Alla aiempien Hirviö-kausien viralliset traileri.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa