”Söpöily on vihollisemme” – Tove Janssonista kertovassa elokuvassa ei nöyristellä

Näyttelijä Alma Pöysti on saanut tehdä töitä koronakeväästä huolimatta. Hän on lukenut muun muassa äänikirjoja, kun teatterit ja elokuvaproduktiot seisoivat. Tapasimme monimediaisen Muistojen meri -taidenäyttelyn avajaisten jälkeen, jonne Pöysti on myös lainannut kertojaääntään. Suurelle yleisölle hän tulee varmasti tutuksi Zaida Bergrothin elämäkertaelokuvan Tove kuuluisana muumien luojana.

Tavatessamme Alma Pöysti on rento ja nauravainen. Kun kerron nähneeni Toven edellisenä päivänä, hän innostuu ja kysyy heti mitä pidin elokuvasta.

– Tämä on niin jännä vaihe, kun on ollut ihan omassa maailmassa koko projektin ja työryhmän kanssa, ja nyt se kohtaa maailman ja katsojat!

Filmille kuvattu Tove vältti täpärästi koronan suurimmat seuraukset. Lähes koko elokuva kuvattiin vuoden alussa, mutta viimeiset kohtaukset jäivät huhtikuulle. Siitä syystä Turku näytteli Suomen Pariisia.

– Alma ei päässyt Pariisiin, mutta Tove pääsi.

Ensimmäisen kerran Pöysti näytteli taiteilija Tove Janssonia (1914–2001) Svenska Teaternissa muutama vuosi sitten. Hän oli silloin töissä Tukholman kaupunginteatterissa, mutta päätti ottaa vapaata erityiseltä tuntuneen työn vuoksi. Pöysti piti roolia suurena kunniana ja luottotehtävänä.

Kansallisaarteen näytteleminen asetti kuitenkin valtavan taakan.

– Eihän siinä voi kuin epäonnistua jollain tavalla! Ja siksi se pitikin tehdä. Pään sisällä piti kyllä käydä jonkinlaista asennoitumista, koska niin monella on vahva tunneside Toveen, joka on erittäin tärkeä monelle. Myös minulle.

Pöysti kertoo, että on kasvanut Janssonin tarinoiden keskellä. Hänen perheessään luettiin paljon muumeja, jo siitä asti, kun lapset oppivat ensimmäiset sanansa. Kirjat ovat kulkeneet aina mukana, vaikka aikuistuessa tarinat voikin nähdä eri tavalla. Jansson kirjoitti kirjoja myös aikuisille, joten on ollut luontevaa tutustua niihin aikuiselämässä.

Jansson näkyi Pöystin perheessä myös henkilökohtaisella tasolla: hänen isovanhempansa Lasse Pöysti ja Birgitta Ulfsson, eli Bisse, olivat Janssonin hyviä ystäviä. Hän tapasi Janssonin lapsena, ja on yrittänyt muistella tarinoita, joita on hänestä kuullut.

– Kun olin pieni, Tove kävi meillä illallisella. Muistan, kuinka hän ja Tuulikki Pietilä olivat tulossa, ja se oli hirveän jännittävää! Muistan kuinka Tooti leikki meidän kanssa. He olivat tuoneet sellaisia pieniä, puisia muuminukkeja ja ne olivat aivan ihania.

Puunukkeja ei enää ole olemassa. Niiden kohtalona oli Pöystien verikoira Roisto, joka söi ne. Myös Peppi Pitkätossu -kirja kelpasi Roistolle.

– Sillä oli hyvä maku! Pöysti nauraa.

Näyttelijän paradoksi

Janssonin kuvataiteen maailma avautui ensimmäistä kertaa kunnolla vasta, kun Pöysti tutustui taiteilijan uraan ja elämään valmistautuessaan roolityöhön teatterissa. Iso määrä taidemaalauksia, grafiikkaa ja satiirisia sarjakuvia. Kuva Janssonista laajeni Pöystin silmissä.

– Olen vakoillut Tovea tosi paljon, kaikki arkistomateriaalit mitä hänestä löytyy.

Pöysti luki Janssonin kootut kirjeet, jotka avasivat taiteilijan sielunelämää. Hän kertoo, että Tukholmassa sattui olemaan retrospektiivinäyttely Janssonin töistä samaan aikaan kun valmistautui rooliin Svenska Teaternissa. Hän kävi monesti museossa tutkimassa tauluja.

Kun Pöysti valmistautui elokuvaa varten, hän kävi vuorostaan useaan otteeseen HAM:issa katsomassa Janssonin kuuluisaa freskoa.

– Olen ollut myös Ateneumissa hengittämässä samaa ilmaa kuin ne taulut. Minulla on sellainen tunne, että taulut kommunikoivat. Niissä maalauksissa on Janssonin konkreettinen kädenjälki. Kyllä siinä jotakin välittyy, jollakin selittämättömällä tavalla.

Teatterirooli auttoi valtavasti Pöystin valmistautumista elokuvaa varten, koska aikaa vievä taustalukeminen oli suurelta osin tehty. Hän pystyi syventämään tietouttaan ja keskittymään tiettyihin osioihin Janssonin elämässä.

Pöysti kuitenkin toteaa, että kyseessä on täysin eri projektit. Näytelmän ja elokuvan painopisteet käsikirjoittajia myöten olivat erilaiset. Etsivän työ oli kuitenkin tehty. Hän kantoi kokemusta mukanaan elokuvan kuvauksiin asti ja pystyi herättämään oman Tovensa henkiin.

Elokuvaa varten Pöysti pääsi käymään Janssonin ateljeessa. Hän myös haastatteli ja keskusteli ihmisten kanssa, jotka tunsivat taiteilijan. Pöysti kertoo, että Janssonin veljentytär Sophia Jansson oli tärkeä henkilö hänen valmistautumistaan ajatellen.

Hänen tapaamisensa jälkeen Pöystistä tuntui, kuin olisi saanut vapauden tehdä juuri sellaisen Toven kuin haluaa, ja ettei hänen pidä välittää, jos jotkut eivät jaa näyttelijän tulkintaa muumien luojasta.

– Se antoi luottamusta ja oli hyvä avain myös siihen, että ei tarvitse olla hänen tai muiden sukulaistenkaan mieliksi. He kyllä ymmärtävät taidetta ja erilaisia tulkintoja.

Varmasti yksi kiinnostavimpia aiheita elokuvan tiimoilta on ollut se, onko muumien oikeudet omistava Moomin Characters vaikuttanut elokuvan sisältöön. Yhtiö on tunnetusti ollut erittäin tarkka siitä, missä ja miten muumeja käytetään.

Pöysti ei tiedä kaikista yksityiskohdista, joita Tove kävi läpi ennen kuvausten alkua. Moomin Characters luki käsikirjoitusversioita, ja kun luottamus tekijöihin syntyi, yhtiö näytti vihreää valoa. Pöysti tietää, että yhtiö luotti elokuvan ohjaajaan Zaida Bergrothiin todella paljon.

– Zaida oli todella hyvä työnjohtaja ja loi turvallista ja vaativaa tunnelmaa. Hän on tarkka, mutta kunnioittava. Teimme ennen kuvauksia Zaidan ja kuvaaja Linda Wassbergin kanssa paljon töitä, jotta yhteinen kommunikaatio ja visio löytyy.

Bergroth huusi aina välillä kuvauksissa, että ”cuteness is our enemy”, söpöily on vihollisemme. Fraasilla ohjaaja tarkoitti sitä, että elokuva ei saa mennä söpöilyksi, jossa elokuvan aihetta varottaisi tai Janssonia nostettaisi jalustalle.

– Rehellisyys, rosoisuus ja rumuus saa näkyä. Siitä minä arvostan häntä tosi paljon.

Pöysti myöntää, että elämäkertaelokuvat ovat haastava tyylilaji. Tulkittavaa henkilöä halutaan kunnioittaa, mutta kunnioitusta ei saisi päästää roolityön väliin.

– Se on paradoksaalista hommaa koko ajan, koska samaan aikaan haluaa päästä ihon alle.

Aikamatka omaan perheeseen

Yhdessä kohtauksessa Jansson seuraa kirjoittamansa muuminäytelmän teatteriharjoituksia Svenska Teaternissa. Näytelmän ohjasi teatterilegenda Vivica Bandler, joka ohjasi myöhemmin omistamaansa Lilla Teaterniin useita muuminäytelmiä. Niissä nähtiin Pöystin isovanhemmat.

Lasse Pöystistä tuli myöhemmin koko kansan Muumipeikko, joka valloitti niin suomalaisten, ruotsalaisten kuin norjalaistenkin sydämet. Vuonna 1967 Bandler myi Lillanin ”Lasselle ja Bisselle”.

– Oli kyllä monta sellaista kohtausta, jossa hengailen heidän piireissään ja olen samoissa bileissä, kun he olivat nuoria. Sellaista aikamatkailua, sen verran lähelle se meni, mutta samalla yritti pitää sentimentaalisuutta loitolla. Tämä on työ ja rooli on Tove.

Se, että Jansson on elänyt hyvin lähellä omaa aikaamme eikä satoja vuosia sitten, on helpottanut prosessissa. Arkistomateriaalia ja elävää kuvaa löytyy paljon, eikä tekijöiden tarvitse olla vain kirjojen ja kirjeiden varassa.

Toisaalta se tuo suuren haasteen, koska monella on syntynyt oma kuva Tove Janssonista. Tove on vain yksi tulkinta, eikä sen tarkoitus ole referoida taiteilijan koko elämää kehdosta hautaan.

– Täytyi koko ajan muistaa, että tämä on oma tulkinta ja leffa on oma taideteoksensa. Tämä ei ole dokkari, emmekä me väitä totuutta, mutta me leikimme tämän hahmon ja näiden ihmisten kanssa. Sekä tämän ajan, olosuhteiden ja teemojen kanssa.

Taidetta opiskelemassa

Konkreettisesti Pöysti valmistautui rooliin muun muassa jäljittelemällä Janssonin käsialaa, piirtämällä graafikko Sandra Wahlbeckin kanssa ja öljyvärimaalaamalla eri maalareiden opeissa. Käsityön oppiminen oli roolityön suurin haaste. Kohtauksissa, joissa Tove piirtää, nähdään välillä Wahlbeckin välillä Pöystin käsi. Hän ei kuitenkaan suostu paljastamaan, kenen käsi nähdään milloinkin. Sen sijaan Pöysti kertoo, että maalaa kaikissa kohtauksissa itse.

Hän myös tutki maalauksia useiden alan ammattilaisten kanssa. Pöystin oma suosikki Janssonin tauluista on abstrakti merimaisema, jota hän kuvaa dramaattiseksi ja intohimoiseksi maalaukseksi. Näyttelijä näkee teoksessa raivoisan meren sielun.

Kaikkien taulujen luokse ei tietenkään ole pääsyä, mutta perikunta auttoi kaikessa missä pystyi. Tauluja on paljon ja niitä päätynyt ties minne. Pöysti huomauttaa, että Jansson oli nuorena hyvin köyhä ja maksoi välillä laskujaan tauluillaan.

– Elokuva on kiinnostava myös siksi, että se tapahtuu ennen kaikkea menestystä ja ennen kuin häntä on dokumentoitu niin paljon. Hänestä löytyy myös epäonnistumisia ja itsekritiikkiä. Oli masennuksia, työkyvyttömyyden periodeja ja myös sota vaikutti. Näistä ei ole muita todisteita kuin kirjeet.

Vaikka rooli oli haastava, se nappasi näyttelijän mukaansa.

– Jossakin vaiheessa Tove rupesi elämään omaa elämäänsä, ja sitten piti vaan pysyä perässä.

Pöysti on sitä mieltä, että mahdolliset vaikeudet roolien takana eivät saa näkyä katsojille. Näyttelijäntyön pitää näyttää vaivattomalta, luonnolliselta ja helpolta. Vaikka rooli olisi ison kamppailun takana, illuusion pitää säilyä.

– En minä ylpeile hiestä, koska se ei kuulu siihen mitä katsojan kuuluu nähdä ja kokea. Ei pidä miettiä sitä, mitä näyttelijän prosessiin kuuluu, vaan eläytyä siihen.

Tunnollinen ja tuhma

Pöysti pystyy samaistumaan joihinkin samoihin asioihin omassa taiteilijuudessaan, joiden kanssa Janssonkin kamppaili. Riittämättömyyden tunne oli esimerkiksi asia, jonka kanssa lähes kaikki taiteilijat elävät, varsinkin nuorempina. Myös itsekriittisyys on tunnistettava piirre, mutta Pöysti ei näe sitä yksinomaan negatiivisena tunteena.

Toisin kuin Antti Jokisen Helene aiemmin tänä vuonna Tove on ruotsinkielinen elokuva. Se on Pöystistä luonnollista, eikä hän ymmärrä miksi elokuva olisi tehty suomeksi. Janssonin äiti oli Ruotsista kotoisin, eikä itse puhunut ilmeisesti kovin sujuvasti suomea. Sen sijaan Jansson puhui monia muita kieliä.

– Tove matkusti yksin maailmalla jo ennen toista maailmansotaa. Hän opiskeli maalaamista sekä Pariisissa että Italiassa, mikä oli todella rohkeaa siihen aikaan. Ei ollut kovin tavallista, että nuori, naimaton nainen olisi tehnyt sellaista. Tove oli maailman nainen.

Pöysti kertoo Janssonin persoonaa avaavan tarinan. Tämä opetteli 20 minuutin puheen japaniksi, jotta voisi osoittaa kunnioitusta japanilaiselle yleisölleen. Omistautuminen näkyi myös siinä, että Jansson vastasi jokaiseen kirjeeseen, jonka sai. Vuodessa hänelle lähetettiin noin 3000 kirjettä.

Kuuluisampi tarina on se, kuinka Jansson ei ehtinyt signeerata kaikkia kirjoja Akateemisen kirjakaupan aukioloaikojen puitteissa. Kirjat jätettiin kauppaan, ja ne sai hakea myöhemmin signeerauksella varustettuna. Jansson ei halunnut tuottaa pettymystä kenellekään.

– Se oli ilmeisesti hänelle haaste, että kukaan ei pahastu. Tässä elokuvassakin on jotakin siitä rajojen vetämisestä, ettei hänen ylitseen ajeta ihan miten vain. Että hänkin pystyy sanomaan ”ei enää tätä”.

Tove on nöyristelemätön teos, joka uskaltaa näyttää myös Janssonin vapaamielisemmän puolen. Siihen kuuluu juhliminen, tupakoiminen ja alkoholin käyttö. Akateemisessa Jansson signeerasi lastenkirjoja viskilasi pöydällä.

Onkin suorastaan ironista, kuinka esimerkiksi tänä vuonna ensi-iltansa saavasta, restauroidusta Muumipeikko ja pyrstötähti -animaatiosta on sensuroitu viinilaseja ja piippu.

– Onhan se mielenkiintoista. Minulla on sellainen tunne, että se tupakka on liittynyt jollakin tavalla itsenäisyyteen ja vapauteen. Tove röökaa koko ajan. Siinä on joku sellainen, että vaikka se ei ehkä sopisi naiselle, niin ”teen mitä haluan”. Nyt ajat ovat muuttuneet. Nykyään tupakka provosoi helposti ihmisiä, syystäkin. Täytyy kuitenkin olla vapaus näyttää millaista elämä on ennen ollut.

Pöysti muistelee Asger Lethin luomaa tanskalaista minisarjaa Liberty, jossa oli mukana. Sarja sijoittui 1980-luvulle, jolloin juotiin ja tupakoitiin paljon.

– Siitä tuli Tanskassakin sellainen kohu, mikä yllätti todella paljon, koska se on epookkia ja silloin ihmiset polttivat todella paljon joka paikassa. Sen sijaan se, miten ihmiset kohtelivat sarjassa toisiaan, jäi täysin tupakan varjoon.

Ei sovinnaisuudelle

Vapauden ja rakkauden teema on Tovessa kantava voima. Pöysti näkee Janssonin suomalaisten vapauden symbolina. Hän oli vapaa ihminen, joka teki, eli ja oli miten halusi. Jansson oli vähemmistö vähemmistössä.

Pöysti ajattelee vapauden olevan jatkuvaa etsintää. Rutiineihin ja sen turvaan ei pidä jäädä liian hanakasti kiinni. Hänen mukaansa Janssonin tapauksessa se näkyi jatkuvan vaarallisuuden ja myrskyjen luomisena. Ehkä siksi, että arkeen saisi jotakin särmää.

– Tove näkee kyllä tuon piirteen todella tarkasti siinä pienessä maailmassa minkä on luonut, että mikä se turvallisuuden kiristävä solmu on. Turvallisuuden hirttoköysi, joka vaatii jonkun katastrofin mennäkseen rikki.
Vapaus tuo elämään paljon mahdollisuuksia. Ainakin työelämässä Pöysti tuntuu löytäneen jonkinlaisen vapauden. Kun kysyn, onko kansainvälinen läpimurto käynyt mielessä, Pöysti nauraa.

– En koskaan mieti tulevaisuutta sillä tavalla. Saa nähdä miten tässä käy. En ole koskaan ollut kovin urastrateginen. Olen aika huono somettamaan, eikä agenttiakaan ole. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä ja haluan uskoa, että sen kautta tässä markkinakilpailumaailmassa pystyy myös tekemään ammattia näyttelijänä. Ettei tarvitsisi myydä itseään ihan kokonaan.

Pöysti kertoo, että hänen tapauksessaan työt ovat aina johtaneet toiseen. Joku on nähnyt hänet jossakin, tai kenties hän on tavannut jonkun, josta on syntynyt kiinnostava keskustelu. Pöysti kertoo yrittävänsä petrata, ja nykyään hänet löytää Instagramista. Hän sanoo suhtautuvansa kuitenkin julkisuuteen varovasti, ja ettei osaa markkinoida itseään.
Markkinointi tulee kuitenkin tarpeeseen. Pöysti on antanut jo haastattelun Japaniin asti, jossa on aina oltu hyvin kiinnostuneita Suomesta ja muumeista. Myös Iso-Britannia rakastaa hänen mukaansa muumeja.

Katsojien reaktio ei pelota, mutta Pöysti jännittää ja odottaa niitä. Hän toivoo, että ihmiset ilahtuisivat ja kokisivat elokuvasta jonkinlaista värähtelyä. Elokuva on paikoin intiimi, mutta Pöysti toivoo että kiinnostavalla ja kauniilla tavalla. Tove on kuitenkin tehty esikuvansa hengessä, joka olisi vihannut sovinnaista lopputulosta.

– Olen kutsunut tätä kamikaze-projektiksi. Että Tove Jansson, good luck!

Teksti: Jesse Raatikainen
Kuvat: Sami Kuokkanen / Helsinki-Filmi

Aiheeseen liittyvät elokuvat