Tove

/ GENRE , ENSI-ILTA 02.10.2020 TÄHDET

Zaida Bergrothin viehättävä elämäkertaelokuva kertoo Tove Janssonin itsenäistymisestä omaehtoiseksi taiteilijaksi ja rakastavaksi naiseksi.

 

Tove-elokuvan herkullisimmassa jaksossa ei seurata illanviettoa pariisilaisessa yökerhossa tai viskinhuuruisia rymyjuhlia helsinkiläisessä ateljeeasunnossa. Näihinkin tilanteisiin Zaida Bergrothin ohjaama elokuva kyllä vie, mutta hienovarainen bisnestapaamisen kuvaus paljastaa sittenkin enemmän Tove Janssonin (Alma Pöysti) arvoista, unelmista ja epävarmuuksista.

Lyhyen kohtauksen aikana Jansson allekirjoittaa 7-vuotisen sopimuksen maailman suurimman iltapäivälehden, Evening Newsin, kanssa. Hän sitoutuu englanninkielisten muumisarjakuvien tehtailuun, ja välinpitämättömän oloinen taiteilija havahtuu sopimuksen suuruuteen vasta kun kuulee, että jo pelkkä viikkopalkka vastaa kuukauden tuloja. 40-vuotiaan Tove Janssonin matka maailmantähdeksi on alkanut, mutta häntä itseään muumimaine ei juuri kiinnosta.

Sarjakuva oli leipätyötä, jota Jansson ei tahtonut arvostaa. Tove-elokuvassa ristiriita vakavien taiteilijahaaveiden ja rakastettavien muumitarinoiden välillä piirtyy esiin yhä uudelleen.

Jansson etsi pitkään ominta taiteilijanpolkuaan arvostetun isänsä varjossa. ”Ehkä meidän Tovestamme tulee vielä kerran suuri taiteilija. Todella suuri!” Näin arveli kuvanveistäjä Viktor Jansson kirjeessään vaimolleen, taiteilija Signe Hammarstenille rintamalta vuonna 1918. Tove oli tuolloin nelivuotias.

Taiteilijaperheessä oli turvallista kasvaa, mutta paine tulla tietynlaiseksi taiteilijaksi oli kova. Jansson tiesi, etteivät Garm-lehden pilapiirrokset ja muumipeikkotarinat olleet sitä, mitä isä Viktor häneltä odotti. Tai edes sitä, mitä hän itse tunsi olevansa.

Tove Janssonin tarina on tuttu monista hienoista elämäkertateoksista ja tutkimuksista. Boel Westinin Sanat, kuvat, elämä (2008) ja Tuula Karjalaisen Tee työtä ja rakasta (2013) rakentavat kuvaa arasta edelläkävijästä, joka oli paljon enemmän kuin pelkkä ilosilmäinen muumien äiti.

Tove on hyvin taustoitettu ja sen dramaturgia toimii hienosti. Eeva Putron käsikirjoitus keskittyy Janssonin myöhäiseen itsenäistymisvaiheeseen 40- ja 50-lukujen vaihteessa. Jansson rakastuu tulisesti ”kauniiseen lohikäärmeeseen”, teatteriohjaaja Vivica Bandleriin (Krista Kosonen), ja lyhyt suhde muuttaa kaiken. Empimiset ja arkuudet jäävät vähitellen taakse, kun Jansson pääsee irtautumaan lapsuudenkodistaan ja kypsymään naisena ja taiteilijana.

Bergrothin ohjaus vetää ja viehättää. Tove seuraa riemastuttavan läheltä Etelä-Helsingin ruotsinkielisiä boheemipiirejä suhdesotkuineen ja kosteine juhlineen. Jansson rakasti hippoja ja jallua! Elokuva muistuttaa liikuttavasti, miten samankaltaisina ihmiset säilyvät vaikka ajat muuttuvat. Halu rakastaa on ja pysyy.

Alma Pöystin Tove-tulkinta on äärimmäisen tarkka ja vaikuttava. Hän tekee Janssonista juuri niin omapäisen ja hauraan kuin millaiseksi elämäkerrat tämän kuvaavat. Kokonaiseksi kirjoitetusta hahmosta voi tunnistaa kaikuja piikikkäästä Pikku Myystä ja Muumipeikon hämmennyksestä.