Sormuksen ritarit, Jedin paluu ja Wall-E säilyvät ajasta ikuisuuteen – lisättiin arvostettuun elokuvarekisteriin jälkipolvia varten

Ovathan nämä ehdottomasti upeita luomuksia.

15.12.2021 16:30

Yhdysvaltain kongressin kirjasto on ylläpitänyt kansallista elokuvarekisteriä vuodesta 1988 lähtien. Rekisteriin lisätään vuosittain 25 merkittävää elokuvateosta alan historian saatosta; reunaehtona valituilta elokuvilta edellytetään vähintään kymmenen vuoden ikää. Tänä vuonna säilytyskunnian saavat mm. Sormuksen ritarit, Jedin paluu ja Wall-E.

Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -trilogian avausosa Sormuksen ritarit on kiistatta fantasiagenren suurimpia merkkiteoksia, kuten sarjan kaksi jälkimmäistä osaakin. Tässä kuussa 20-vuotispäiväänsä juhlistava fantasiaseikkailu onnistui voittamaan neljä kolmestatoista Oscar-ehdokkuudestaan – paras kuvaus, paras maskeeraus, paras musiikki ja parhaat erikoistehosteet.

Star Wars -saagan julkaisujärjestyksessään kolmas osa Jedin paluu oli julkaisuvuotensa (1983) tuottoisin elokuva ja tarinan fanit ovatkin kampanjoineet jo vuosia tämän kyseisen osan lisäämisestä elokuvarekisteriin. Kansalaiset voivat jättää kongressin kirjaston nettisivujen kautta ehdotuksia säilytettävistä elokuvista ja tälläkin kertaa Jedin paluu keräsi eniten ääniä yli 6100 ehdotuksen joukosta.

Disney-Pixarin hellyyttävä Wall-E voitti parhaan animoidun elokuvan Oscar-palkinnon. Sitä ylistetään niin animaationsa, tarinansa kuin ääninäyttelynsäkin vuoksi.

Rekisteriin tulevia sukupolvia valten säilytettävät elokuvat valitaan niiden ”kulttuurisen, historiallisen ja esteettisen merkittävyytensä” pohjalta. Rekisterissä on tämän vuoden lisäysten jälkeen yhteensä 825 elokuvateosta. Valinnoissa nousevat tällä kertaa esiin myös monikulttuurisuus sekä stereotypioiden rikkominen.

Alla lista kaikista tämän vuoden säilytysvalinnoista:

  1. Ringling Brothers Parade Film (1902)
  2. Jubilo (1919)
  3. The Flying Ace (1926)
  4. Hellbound Train (1930)
  5. Flowers and Trees (1932)
  6. Strangers on a Train (1951)
  7. What Ever Happened to Baby Jane? (1962)
  8. Evergreen (1965)
  9. Requiem-29 (1970)
  10. The Murder of Fred Hampton (1971)
  11. Pink Flamingos (1972)
  12. Sounder (1972)
  13. The Long Goodbye (1973)
  14. Cooley High (1975)
  15. Richard Pryor: Live in Concert (1979)
  16. Chicana (1979)
  17. The Wobblies (1979)
  18. Star Wars: Episode VI — Return of the Jedi (1983)
  19. A Nightmare on Elm Street (1984)
  20. Stop Making Sense (1984)
  21. Who Killed Vincent Chin? (1987)
  22. The Watermelon Woman (1996)
  23. Selena (1997)
  24. The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring (2001)
  25. Wall-E (2008)

Lähde: NY Times

Lisää luettavaa