Spider-Manin jatko-osaan merkittävä ja yllättävä juonimuutos

Sam Raimin Hämähäkkimies-trilogiassa Kirsten Dunstin esittämä punatukkainen Mary Jane nähtiin kaikissa kolmessa elokuvassa. Shailene Woodleyn uusi Mary Jane koki tylymmän kohtelun.

Woodley ehti näytellä sarjakuvissa Peter Parkerin siippana tunnettua Mary Jane Watsonia The Amazing Spider-Man 2:n vielä jatkuvissa kuvauksissa, mutta studio on vahvistanut, että Woodleytä ei nähdä lopullisessa elokuvassa. Elokuvasarjalle julkaistiin vastikään kaksi tulevaa jatko-osaa vuosille 2016 ja 2018, joten sen siivellä Mary Janen roolihahmo on siirretty kolmanteen elokuvaan.

Vaikuttaa hyvältä ratkaisulta, sillä The Amazing Spider-Man 2:ssa Hämähäkkimies kohtaa ainakin kaksi uutta vihollista ja paria muuta pahista on spekuloitu vilahtavan taustalla. Eikä sovi unohtaa ykkösen lopussa nähtyä varjomiestä ja Hämiksen historiaan oleellisesti liittyvää Osborn-yhtiön johtohenkilöä, johon ykkösessä viitattiin vain nimeltä. Kaiken tohinan rinnalla pitäisi vielä jatkaa Hämiksen ja Gwen Stacyn (Emma Stone) suhdetta, joten kolmannen pyörän lisäys suhdekuvioihin voisi olla liikaa yhden valkokangaselokuvan kestoon.

Vielä ei ole tiedossa onko Woodley yhä tekijöiden suunnitelmissa tai ehtiikö näyttelijä edes jatkaa Mary Janen roolissa tulevaisuudessa.

The Amazing Spider-Man 2 valmistuu ensi kesäksi, joten paljon ehtii tapahtua ennen kolmannen osan tuotantoa.

Kuva Woodleyn ensimmäisestä elokuvaroolista The Descendants -draamassa (2011).

Lähde: Deadline

(Episodi/JSV)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut