Spring Breakers -ohjaaja paljasti uransa ”kunnianhimoisimman elokuvan” nimen

18.9.2014 22:22

Harmony Korine on rauhassa odotellut, että pöly laskeutuu paljon puhutun Spring Breakers -elokuvan tiimoilta ennen kuin on pistänyt seuraavan työnsä eteenpäin. Nyt rattaat kuitenkin jo pyörivät, ja Korine on paljastanut elokuvan nimenkin.

The Trap -niminen elokuva kuvataan ensi vuonna, ja kyseessä on jo aiemmin uutisoitu Yhdysvaltojen eteläosiin sijoittuva rikostarina. Korine on kertonut, että käsikirjoitus on jo valmis ja näyttelijöiden etsiminen on alkanut.

Bullet Medialle antamassaan haastattelussa Korine sanoo seuraavaa: ”Se tulee olemaan kunnianhimoisin elokuvani, ja aion vain antaa mennä. Se tulee olemaan ihan jotain muuta. Se on kostoelokuva, se on rönsyilevä, erittäin intensiivinen… En halua paljastaa liikaa, mutta kuvaamme luultavasti ensi vuoden alussa Miamissa.”

Myös elokuvista Kids, Gummo ja Trash Humpers tunnettu ohjaaja ei paljastanut, onko Robert Pattinson elokuvan pääosassa, kuten aiemmin on puhuttu, mutta ainakin kyseessä on sama elokuva, johon näyttelijätähti on liitetty.

Täysin laakereillaan Korine ei ole Spring Breakersin jälkeen levännyt, sillä ohjaaja ehti käväistä hieman kaupallisemmalla puolella ja tehdä Diorille näyttävän hajuvesimainoksenkin. Tsekkaa se alta.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa