Stallonen toimintaelokuvan nettiin vuotanut henkilö pidätetty

10.4.2015 22:15

26-vuotias mies Leedsistä, Iso-Britanniasta, pidätettiin torstaina epäiltynä Sylvester Stallonen tähdittämän The Expendables 3 -elokuvan vuotamisesta internetiin. Elokuva löytyi hyvälaatuisena kopiona netin torrent-sivustoilta jo ennen elokuvan ensi-iltaa.

Elokuvaa ladattiin 24 tunnin aikana sen ilmestymisestä 189 000 kertaa. Viikon kuluttua arvio nousi jo kahteen miljoonaan lataukseen.

Miehen nimeä ei ole kerrottu julkisuuteen. Hänet pidätettiin työpaikaltaan ja epäillyn koti Halifaxissa tutkittiin. Miestä epäillään myös useiden muiden julkaisemattomien tai vasta teatterilevityksessä olevien elokuvien vuotamisesta internetiin. Tapauksen tiimoilta on pidätetty aiemmin kaksi henkilöä ja nostettu 10 syytettä.

Sylvester Stallone kommentoi: ”Haluan kiittää Lontoon poliisin tekijänoikeusrikosten yksikköä yhteistyöstä Yhdysvaltain tulli- ja rajavaltiolaitoksen kanssa epäillyn kiinni saamiseksi.”

Kuva: The Expendables 3

Lähteet: Deadline, TorrentFreak, Wikipedia

(Episodi/MLE)

Lisää luettavaa