Star Trek: Discovery löysi uuden kapteenin kuuluisalle alukselle – johti Marvelin epäonnista supersankarisarjaa

Uusin Star Trek -sovitus edistää tarinaa kohti alkuperäisestä sarjasta tuttuja tapahtumia.

9.4.2018 22:00

Syyskuussa 2017 Yhdysvalloissa ensi-iltansa saanut Star Trek: Discovery jatkaa supersuositun scifi-maailman tarinaa. Vaikka sarja on ’prequel’, eli se kertoo tapahtumista ennen alkuperäisen sarjan juonen alkua, ei se kuitenkaan noudata samaa aikajanaa kuin viime vuosina julkaistut elokuvat.

Tämän uudemman sarjan juoni kulkee ensimmäisellä kaudella noin 10 vuotta alkuperäistä sarjaa (Star Trek: The Original Series eli TOS) edellä, mutta uudessa sarjassa on alusta asti tuotu esille tuttuja tulevia tapahtumia ja hahmoja.

Jo tilatulla toisella kaudella liikahdetaan reippaasti lähemmäksi legendaarisen kapteeni James T. Kirkin tapaamista, sillä juuri julkaistun tiedon mukaan sarjaan on pestattu Kirkin kuuluisan aluksen USS Enterprisen edeltävä kapteeni.

Aiemmassa Star Trek -mytologiassakin viitatun kapteeni Piken roolissa nähdään tulevissa jaksoissa näyttelijä Anson Mount, joka on ymmärrettävistä syistä roolituksestaan innoissaan:

– Jep, olen virallisesti liittynyt Tähtilaivastoon, unelma, joka minulla on ollut 8-vuotiaasta asti, kun näin TOS:in ensimmäistä kertaa paikallisella kanavallani keski-Tennesseessä.

https://twitter.com/ansonmount/status/983388348894064640

Mount näytteli hiljattain huono-onnisessa ja laajalti lytätyssä Marvel’s Inhumans -sarjassa sekä kehutussa Hell on Wheels -länkkärisarjassa.

 

Lähde: TVLine.

Lisää luettavaa