Steven Spielbergin vaatimuksesta nämä kolme asiaa olivat Jurassic Worldissa

Odotettu Jurassic World sai ensi-iltansa tänä viikonloppuna. Elokuvan ohjasi ja osittain käsikirjoitti Colin Trevorrow (Safety Not Guaranteed), ja sen tuottajana oli alkuperäisen Jurassic Parkin ohjaaja Steven Spielberg. Trevorrow paljasti Screencrushin haastattelussa mielenkiintoisia asioita elokuvan tekemisestä.

13.6.2015 00:15

Spielberg oli yrittänyt tehdä uutta Jurassic Park -elokuvaa jo 12 vuotta, kun Trevorrow tuli mukaan projektiin. Elokuvaa varten kirjoitettiin monia käsikirjoituksia, joista useimmat menivät roskakoriin. Trevorrow aloitti käsikirjoituksen laatimisen melko lailla alusta. Spielberg kuitenkin vaati, että vanhoista käsikirjoituksista kolme asiaa pidettäisiin mukana Trevorrow’n uudessa käsikirjoituksessa.

Kolme asiaa olivat, että dinosauruspuiston olisi oltava auki, tarinassa olisi oltava raptoreiden kouluttaja ja joku dinosaurus pääsisi irti ja alkaisi uhata puistoa. Kaikki nämä elementit päätyivät valmiiseen elokuvaan. Pian näemme, miten yleisö ottaa elokuvan vastaan, ja oliko oikea päätös pitää nämä elementit elokuvassa.

Lähde: Screencrush

(Episodi/LV)

Lisää luettavaa