Suomalainen sarja saa ensimmäistä kertaa maailmanlaajuisen ensi-illan Netflixissä

Dance Brothers on tulossa toukokuussa.

17.3.2023 18:00

Dance Brothers on ensimmäinen maailmanlaajuisesti ensi-iltansa Netflixissä saava suomalainen sarja, kertoo saamamme tiedote. Veljeksistä, tanssista ja rakkaudesta kertova 10-osainen draamasarja on katsottavissa suoratoistopalvelussa 10. toukokuuta.

Sarjan päärooleissa ovat Samuel Kujala ja Roderick Kabanga, ja muissa rooleissa nähdään muun muassa Cristal Snow, Jeanine Muyima ja Lauri Lohi. Dance Brothers -sarjan on ohjannut Taito Kawata.

”On ollut unelmien täyttymys tuottaa kotimainen Netflix-sarja suomalaisten tekemänä ja vielä suomenkielisenä! Mukana on vauhtia, tunnetta, tyyliä ja laatua, jota on ilo näyttää sekä kotimaiselle että maailmanlaajuiselle yleisölle”, sanoo sarjan luoja ja tuottaja Max Malka.

Ohjaaja Taito Kawata kommentoi puolestaan näin:

”Ihastuin tarinan asetelmaan, jossa veljeys, nuori yrittäminen ja intohimoinen suhtautuminen tanssiin puristuu paineherkäksi draamasarjaksi, jossa musiikin voima ja klubimaailman arvaamattomuus eletään täydellä tunteella. Viihdearvojen kuuluu olla kohdallaan silloin kun hahmojen välisen jännitteen taustalla on loputon näyttämisen tarve.”

Dance Brothers kertoo ammattilaistanssijoiksi valmistuneista veljeksistä, joille valkenee, että itsensä elättäminen tanssilla ei ole helppoa. He päätyvät perustamaan klubin, joka nousee veljesten tanssitaidon ansiosta valtaisaan suosioon.

Tanssijaveljeksistä nuorempaa, leikkisää ja optimistista Sakaria näyttelevä Samuel Kujala on tunnettu muun muassa Nörtti: DragonSlayer666-sarjasta ja elokuvasta Fucking with Nobody.

Sisukasta ja kunnianhimoista isoaveljeä Ronia näyttelee Roderick Kabanga, joka on nähty muun muassa Helsingin Kaupunginteatterin suositussa musikaalissa Priscilla, aavikon kuningatar.

Dance Brothers on Netflixin ja Ylen yhteistuotanto. Sarjasta on nyt julkaistu teaser, jonka voit katsoa alta.

Lisää luettavaa