Suomalainen tv-klassikko katosi jopa sen tekijöiltä – katsojan vanhat VHS-nauhat pelastivat

8.12.2016 09:05

YLE:n KulttuuriCoctailiin kirjoittava toimittaja Tuomas Karemo julkaisee nettisivuilla juttusarjaa Suomalaisia tv-aarteita. Sarjan neljännessä osassa Karemo kirjoittaa vuoden 1985 yleisösuosikista Musta tuntuu, jota MTV esitti. Jutussa Karemo paljastaa, että menestyssarja, jota on luonnehdittu myös mestariteokseksi, on käytännössä kadonnut.

Kopioita sarjasta ei löydy sen tekijöiltä, edes ohjaaja-käsikirjoittaja Neil Hardwickilta, vaan sarja on kadonnut MTV:n arkistoihin. Musta tuntuu esitettiin uusintana ainoastaan kerran, muutama vuosi tv-ensi-illan jälkeen. Karemo pyysi jutussaan apua lukijoilta: jos joltakulta löytyisi lopullinen sarja nauhoitettuna. Ainoastaan työnauhakopio löytyi.

Eräs lukija astuikin esiin omien VHS-nauhojensa kanssa – sarja on nauhoitettu tuoreeltaan ja säästetty kaikki nämä vuosikymmenet. Nauhoja tällä hetkellä digitoidaan, ja mikäli maikkari antaa luvan, Musta tuntuu myös esitetään jossakin.

Hardwick on ohjannut suomalaisen television suurimpia klassikoita, mutta vain muutamia on julkaistu dvd:llä. Suurta osaa suosituista tv-sarjoista ei haluta julkaista tekijänoikeudellisten seikkojen vuoksi: Hardwickin käyttämä musiikki on liian kallista. Esimerkiksi vuonna 2014 Pieni yösoitto julkaistiin dvd:llä, mutta vedettiin Hardwickin toiveiden mukaisesti myynnistä. Sarjan keskiössä oleva musiikki oli vaihdettu halvempaan, täysin ilman lupaa.

Musta tuntuu on komediallinen dekkari, ja sen pääosissa nähdään Ritva Valkama, Taneli Mäkelä ja Satu Silvo.

Kuva MTV:n sarjasta Musta tuntuu

Lisää luettavaa