Suomalaisessa uutuuselokuvassa yhteiskunta on romahtanut: Luvassa kauhua ja jännitystä

Tulossa heinäkuussa.

31.5.2024 19:00

Kotimainen uutuuselokuva Gravediggers kertoo dystooppisesta, yhteiskunnan romahtamisen jälkeisestä maailmasta ja elämän runtelemista haudankaivajista sekä muista selviytyjistä kulkutautien, happosateiden ja kannibaalien ympäröimänä.

Joonas Makkosen ohjaama ja käsikirjoittama toimintadraama kuvattiin koronapandemian aikana kesällä 2020 Sotkamossa. Makkonen kuvailee tiedotteessa seuraavasti:

”Olin jo pitkään halunnut tehdä post-apokalyptisen elokuvan. Näitä on tehty Suomessa vain kourallinen. Pyrin osaltani tuomaan jotain uutta pöytään tähän alagenreen, tekemään jotain, jota ei ole koskaan ennen Suomessa tehty; The Road -henkisen eloonjäämistarinan höystettynä kannibaaleilla ja happosateilla. Kyseessä on toimintapainotteinen kauhunkin piirteitä omaava draama, johon toin tapojeni mukaan rivien väliin myös hieman mustaa huumoria. Elokuva on vahva genre-elokuva, joka toimii myös kansainväliselle yleisölle, mutta teoksesta aistii sen suomalaisen sydämen.”

Elokuvassa näyttelevät Ari Karhunen ensimmäisessä pääroolissaan, Roderick Kabanga (Dance Brothers) sekä kotimaisista indie-leffoista tuttua nimiä: Enni Ojutkangas (Lapua 1976, Bunny the Killer Thing), tuore Jussi-ehdokas Saara Elina (Johannes ei kulje Jämsän kautta, Kyrsyä), ja Ari Savonen (Kyrsyä, (Pri)sons).

Elokuvan ovat tuottaneet Miika J. Norvanto ja Timo Puustinen Frozen Flame Picturesista (Rendel, Rendel: Cycle of Revenge, Johannes ei kulje Jämsän kautta). Elokuvaa levittää Suomessa Black Lion Pictures. Kansainvälisestä myynnistä vastaa kanadalainen Indiecan Entertainment, jota luotsaa Avi Federgreen. Elokuvan julkaisee Pohjois-Amerikassa Red Water Entertainment.

”Olen jo pitkään halunnut työskennellä Miikan, Timon ja Black Lion Picturesin kanssa. Kun he esittelivät minulle Gravediggersin halusin välittömästi lähteä mukaan, ja auttaa heitä tuomaan elokuvan kansainväliselle yleisölle.” kertoo Avi Federgreen tiedotteessa.

Tuottaja Miika J. Norvanto on tyytyväinen pitkään jatkuneeseen yhteistyöhön ohjaaja Makkosen kanssa.

”Tässä kolmannessa yhteisessä elokuvassamme Joonas on luonut taas omanlaisensa mustan huumorin täyttämän viihdyttävän elämyksen. On ilo tuoda kankaille genre-harvinaisuuksia, joissa on pilke silmäkulmassa ja hyvä sydän. Tässäkin elokuvassa jokainen lapionisku symboloi paitsi elämän haurautta, myös ihmissydämen lannistumatonta voimaa.”

Gravediggers tulee elokuvateattereihin perjantaina 19.7.2024.

Katso tiiseri alta.

YouTube video