Suoratoistossa: Täydellinen deitti muuttuu painajaiseksi – eikä pakotietä ole

Odottamattomien käänteiden kauhutrilleri.

Julkaistu:

Prime Videossa on katsottavissa lukuisilla käänteillään leikittelevä, verrattain tuntematon toiminta-kauhu-elokuva, jossa rikotaan jopa ”neljäs seinä.”

Cherie on nuori yksinhuoltajaäiti ja ahkera lakitoimiston avustaja. Eräänä päivänä hänen pomonsa pyytää häntä pelastamaan tilanteen ja menemään puolestaan tärkeälle illalliselle firman varakkaan ja vaikutusvaltaisen asiakkaan Ethanin seuraksi.

Cherie suostuu vastahakoisesti, mutta tapaaminen osoittautuukin suorastaan positiiviseksi yllätykseksi. Ethan on charmikas, kohtelias ja komea, ja vaikuttaa jopa kiinnostuneelta Cheriestä. Alun perin pelkäksi bisnestapaamiseksi tarkoitettu ilta muuttuu nopeasti erittäin onnistuneiksi treffeiksi.

Ilta saa kuitenkin dramaattisen käänteen, kun he päätyvät treffien päätteeksi Ethanin kotiin. Sen jälkeen elokuva etenee juonikuvioiltaan sellaista tahtia, että ne on parasta jättää suosiolla katsojan yllätykseksi.

Juokse kulta juokse (Run Sweetheart Run, 2022) on Blumhousen tuottama helvetillisen intensiivinen selviytymistrilleri, joka yhdistelee genrejä ja juonipolkuja tavalla, jonka kyydissä kaikki eivät pysy.

Mitä vähemmän elokuvasta tietää, sitä parempi. Ei siis kannata katsella trailereita tai lukea suoratoistopalvelujen juonikuvauksia; jos haluat nähdä Night Visions -festivaalityylisen tai muuten vain persoonallisen kauhuelämyksen, tässä on sellainen.

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Sykkeet tappiin – yksi kaikkien aikojen pelottavimmista kauhuelokuvista

Elokuvan ohjasi Shana Festen ja sen pääosissa nähdään Ella Balinska (Charlien enkelit, 2019) ja Pilou Asbæk (Overlord, 2018).

Juokse kulta juokse kuuluu yksinoikeudella Prime Videon valikoimaan. Elokuvan kesto on 104 minuuttia ja sen suositusikärajaksi ilmoitetaan K-18 (elokuvalla ei ole virallista suomalaista ikärajaa).

Lue myös: Vain aikuisille: Ilmaiskatselussa shokeeraavaa kauhua – tappajaklovnin ensiesiintyminen

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Harvinainen mysteerijännäri vuodelta 2016 – raaka murhaaja vaanii sumuisessa Lontoossa

Lue myös: Länkkärihetki: Ilmaiskatselussa intensiivinen selviytymistaistelu villissä lännessä