Suuria tunteita veden alla

7.4.2011 11:49

Ranskalainen Oceans on valtamerien monimuotoisuudesta kertova luontodokumentti, jonka voi nähdä meillä isolta kankaalta.

Haastattelu: Jussi Huhtala
Kuva: Katell Pierre

Dokumenttia kuvattiin maailman valtamerillä 54 eri kuvauspaikassa. Ruotsalainen Eric Börjeson toimi yhtenä dokumentin kuvaajana. Hänellä on monipuolinen kuvaajan kokemus vedenalaisista luontodokumenteista draamaelokuviin. Börjeson on kuvannut vedenalaisia kohtauksia muun muassa elokuviin Ystävät hämärän jälkeen, Sovinto sekä Klaus Härön Äideistä parhain.

Toisin kuin luontodokumentit yleensä, Oceans haluttiin kuvata 35-milliselle filmille, jotta kuva olisi tarpeeksi laadukas isolle kankaalle.

– Luontoelokuvien vedenalaisissa kuvauksissa käytetään yleensä videokameraa tai 16-millistä filmiä. Minä taas olen kuvannut 35-milliselle, koska tulen fiktioelokuvan puolelta, Börjeson kertoo helsinkiläisen hotellin ravintolassa.

Valkokangaselokuvissa käytetty kamera tuo veden alla omat haasteensa.

– 35-millinen kamera on paljon isompi, ja siinä on erilainen rajaus. Kun käytetään laajakuvaa ja kuvataan vaikkapa valasta, niin sitä ei kuvata suoraan keskeltä. Se sijoitetaan mieluummin kuvan laitaan ja käytetään hyväksi laajakuvan kompositiota, Börjeson selittää.

Börjeson kertoo, että Oceansin ohjaaja Jacques Perrin halusi saada kuvaukseen suuria tunteita mukaan.

– Perrinillä on näyttelijätausta, joten hän selitti hyvin emotionaalisesti mitä kuvilta halutaan. Kun olin esimerkiksi Etelänavalla kuvaamassa, niin hän pyysi välittämään tunnelman joka syntyy, kun kaikki on valkoista ja hiljaista, ja yhtäkkiä jostain kuuluu jäällä kävelevän yksinäisen pingviinin askeleet.

Kaikki kuvattu materiaali ei luonnollisesti mahtunut elokuvaan. Joskus todella hyvät otokset kilpailivat keskenään, ja hyvää materiaalia jäi lopullisesta elokuvasta pois.

– Ohjaaja halusi kohtauksen, jossa tulee ilmi äidillinen hellyys eläinmaailmassa. Kuvattiin fantastista materiaalia ryhävalaista, jotka ruokkivat vastasyntyneitä poikasiaan. Se jäi kuitenkin pois elokuvasta, koska vastaavanlainen kohtaus mursusta ja sen poikasesta veden alla oli niin hyvä.

Vaikka kyseessä on dokumentti, aivan kaikki ei tapahtunut oikeasti. Kohtaus jossa hainpyytäjät leikkaavat hain evät irti ja heittävät hain elävänä takaisin veteen, on lavastettu.

– Hai jolta leikataan evät, ei ole oikea. Aluksi suunnittelimme kuvaavamme hain kalastusta salaa. Kameramme olivat kuitenkin liian isoja, koska elokuva tehtiin isolle kankaalle. Emme tietenkään halunneet olla missään tekemisissä hainpyytäjien kanssa, joten teetimme mekaanisen hain Australiassa.

Kohtaus oli Börjesonin mukaan tärkeä, joten sellainen haluttiin elokuvaan vaikka lavastettunakin.

– Haiden kalastus on rikollista ja julmaa teurastusta, jonka on loputtava, Börjeson sanoo.

Oceans elokuvateattereissa 8.4. alkaen. Lue Episodin Oceans-arvio täältä.

Lisää luettavaa