Sylvester Stallone pitkästä aikaa vakavana elokuvassa Reach Me

6.7.2014 18:20

Vaikka Sylvester Stallone on väläytellyt draamakykyjään jo uransa alusta asti, ei toimintatähdeksi leimautunutta näyttelijää ole myöhemmin paljon draamaelokuvissa nähty. Näyttelijän viimeisin isompi rooli draamaelokuvassa oli James Mangoldin vuonna 1997 ilmestynyt Cop Landissa.

Nyt Stallone palaa kuitenkin draaman pariin elokuvassa Reach Me, joka kertoo ryhmästä ihmisiä, joita yhdistää erakoituneen entisen jalkapallovalmentajan kirjoittama self help -kirja. Vasta julkaistu traileri ei suuria hurraa-huutoja aiheuta, mutta elokuvassa on varsin nimekäs joukko näyttelijöitä kiinni.

John Herzfeldin ohjaaman elokuvan rooleissa nähdään Stallonen lisäksi Cary Elwes, Terry Crews, Thomas Jane, Tom Sizemore, Lauren Cohan, Nelly, Kevin Connolly, Kyra Sedgwig, Kelsey Grammer, Ryan Kwanten ja Tom Berenger.

Kuva elokuvasta Escape Plan.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa