”Taas yksi kuolleen hevosen läpsimisprojekti?” Mitä Twin Peaksin paluu oikein merkitsee

7.10.2014 11:22

Eilen saatiin kuulla uutinen, jota Twin Peaks -fanit ovat odottaneet kohta neljännesvuosisadan. Twin Peaks tulee takaisin uusin jaksoin, ja vieläpä alkuperäisten tekijöiden voimin. Kyseessä on yksi kaikkien aikojen kulttisarjoja, joten sen uusi tuleminen on tapaus. Episodin toimitus, avustajat sekä armoitettuna Twin Peaks -fanina tunnettu Rumban toimituspäällikkö Saku Schildt kommentoivat tätä vuoden kovinta televisiouutista vastaamalla kahteen kysymykseen:

1. Mitä Twin Peaks -sarja merkitsee sinulle?
2. Millaisia ajatuksia ja odotuksia sarjan uusi tuleminen herättää?

Jouni Vikman
1. Niin hyvä ja koukuttava kuin Twin Peaks alun perin olikin, minulle innostavinta siitä oli, että yhtäkkiä oli ihan yleisesti ok tykätä oudoista fantasiatuotteista.

2. Jo Twin Peaksin kakkoskausi oli ykköseen verrattuna vähän väsynyttä, enkä pitänyt Fire Walk with Me -elokuvasta. Niin monet sarjat ja elokuvat ovat vuosien varrella matkineet ja vieneet eteenpäin Twin Peaksin aloittamia uusia trendejä, joten on vaikea kuvitella, pystyisikö edes Lynch/Frost-tiimi enää säväyttämään samalla tavalla. Mutta ei se mitään, mikään ei voi ottaa pois alkuperäisen tekemää vaikutusta.

Jussi Huhtala
1. Se on minusta kaikkien aikojen televisiosarja. Se oli aikansa tapaus, josta kaikki puhuivat ja jota kaikki katsoivat. Vaikka nykyäänkin tehdään hienoja televisiosarjoja, Twin Peaks oli omana aikanaan jotain täysin poikkeuksellista.

2. Erittäin hyvä merkkihän tässä on se, että sekä David Lynch että Mark Frost ovat sarjasta kokonaisvaltaisesti vastuussa, joten odotukset ovat varovaisen korkealla.

Niina Holm
1. Seurasin sarjaa teininä tuoreeltaan, ja se kiehtoi ja kaihersi mieltä enemmän kuin mikään sarja sitä ennen tai sen jälkeen. Se puhutti koulussa, ja tytöillä oli suosikkinsa sarjan mieshahmojen joukossa. Itse olin ihastunut Kyle MacLachlanin esittämään eksentriseen ja vähän naiiviin Dale Cooperiin.

2. Luotan Lynchiin. Hän on tinkimätön tekijä, joten odotan jatkoa toiveikkaana.

Saku Schildt
1. Twin Peaks oli ensimmäisiä tv-sarjoja, joissa formaatin mahdollisuuksia hyödynnettiin kunnolla. Aiemmin sarjojen enemmistö oli ollut saippuahuttua ja poliisiräiskintää, ja näiden rinnalla Twin Peaks oli kuin toisesta maailmasta. Yhden murhajutun ympärille kiertyvä ja uusia sivujuonia alati synnyttävä sarja ei ollut tuolloin vielä itsestäänselvyys. Sarjan varsinainen suola oli kuitenkin sen yliluonnollinen puoli: pelottavien henkiolentojen hallitsemat kohtaukset olivat kuin suoraan painajaisista ja porautuivat ansaitusti kokonaisen tv-katsojasukupolven verkkokalvoille. Kun sarjan katsoi pari vuotta sitten pitkän tauon jälkeen, moni asia näytti vanhentuneelta ja ysäriltä, mutta punaisen huoneen kauheudet eivät olleet kuluneet pätkääkään.

2. 2000-luvun alku tullaan muistamaan tv-sarjojen kukoistuskautena, joten ammattitaitoa varmasti riittää. Sarjaa kohtaan on niin paljon odotuksia, että siihen varmasti satsataan paljon. Suurin kysymysmerkki on kenties Lynch itse, hän kun ei ole tehnyt vuoden 2001 jälkeen suuruusvuosiensa veroisia töitä. Pystyykö transsendenttisen meditaation autuudesta väsymättä puhuva ja Inland Empiren kaltaisia outouksia tehnyt ohjaaja vielä säätämään visionsa suuren yleisön kanssa samalle aaltopituudelle?

Päivi Laajalahti
1. Twin Peaks oli ensimmäisiä tv-sarjoja, jonka muistan omassa lapsuudessani muodostuneen varsinaiseksi ilmiöksi. Koulussa kaikki puhuivat siitä ja Laura Palmerin sydänkaulakoruja puoliteltiin parhaiden ystävien kesken. Alkaessaan se oli jotain aivan huikeaa ja vaikka se menikin hieman sekavaksi loppua kohden, on se silti yksi kaikkien aikojen tv-sarjoista. Oudoin ainakin.

2. Hieman ristiriitaisia tunteita, sillä harvoin vanhojen juttujen sorkkiminen uudestaan parantaa tilannetta. Toisaalta jatko voi selventää tapahtumia, mihin sarja aikoinaan jäi, mutta toisaalta kaikki voi myös mennä vieläkin sekavammaksi. Mikäli jatko jostain syystä epäonnistuu, se voi himmentää myös 25 vuotta vanhan sarjan kimalluksen. Toki katsottuahan se aivan varmasti tulee!

Samuli Launonen
1. Sarjan hyytävä kosketus porautui suoraan ihoni alle, kun olin teini-ikäinen. Laadin erilliseen Twin Peaks -muistikirjaani kaavioita sarjan tapahtumista, piilomerkityksistä ja ihmissuhteista, ja yritin arvailla tulevia käänteitä. Näin sarjan toisen kerran pari vuotta sitten dvd:llä, ja totesin jälleen, että se on kaikkien aikojen televisiosarja.

2. Suhtaudun uuteen tulemiseen varauksella, sillä yleensä uudelleenlämmittäminen ei tee klassikkosarjoille mitään palveluksia, enkä sitä paitsi jäänyt kaipaamaan jatkoa – Tuli kulje kanssani -elokuvakin oli ihan turha. Toivoa herättää se, että Lynch ohjaa kaikki uudet jaksot. En usko hänen lähtevän helpon rahan toivossa mihinkään puolivillaiseen.

Reija Karkkonen
1. Twin Peaks on parhaimpia ja rakkaimpia televisiosarjoja, mitä olen koskaan nähnyt. Twin Peaks on pitkäaikainen suosikkini, jonka parissa olen viihtynyt lukuisten katselukertojen ajan. Sarjan tunnelma on unohtumattoman ainutlaatuinen; sen upeaa musiikkia, kaunista kuvausta ja kiehtovia henkilöhahmoja ei voi olla rakastamatta.

2. Kesti kauan hyväksyä, ettei toisen tuotantokauden jälkeen enempää jaksoja ole nähtävillä. Olen aina toivonut hartaasti, että jostakin ilmestyisi kolmas tuotantokausi. Uutiset sarjan uudesta tulemisesta tulivat minulle yllätyksenä, mutta olen erittäin innoissani tästä projektista ja uskon tuotannon olevan oikeissa käsissä. Toki toivon, että mukana olisivat samat näyttelijät aiemmilta kausilta. Ehdottomasti agentti Cooper. Ja paljon kahvinjuontia.

Markus Laitinen
1. Twin Peaks oli pitkään vain outo lapsuudenmuisto, josta mieleen oli painunut Angelo Badalamentin tunnari ja outo tunnelma. Näin sarjan kokonaan vasta, kun se julkaistiin DVD:llä, mutta jo ensimmäisen 15 minuutin jälkeen ajattelin, että katsoin todella ainutlaatuista televisiosarjaa. Sitä Twin Peaks on edelleen.

2. Kun näin uutisotsikon, niin ensimmäinen fiilis oli pettymys: Taas yksi kuolleen hevosen läpsimisprojekti? Mutta sitten luin, että David Lynch ja Mark Frost ovat oikeasti vastuussa kaikesta, jolloin ainoa ajatus oli kuppi hyvää kahvia ja pala kirsikkapiirakkaa – agentti Cooperilla, Bobilla ja ehkä jopa David Bowiella kuorrutettuna.

Lisää luettavaa