Takaisin taikuuteen – The Secrets of Dumbledore sai maagisen julisteen!

Mukana myös tuttu ihmeotus!

20.12.2021 20:30

Kolmas kauan odotettu Ihmeotukset-elokuva on saapumassa elokuvateattereihin ensi keväänä. Nyt The Secrets of Dumbledore -nimeä kantava teos on saanut uutukaisen virallisen julisteen.

Julisteessa näemme Tylypahkan velhojen ja noitien koulun jylhänä kukkulallaan auringonsäteen kurkistaessa tunnelmallisesti tornien välistä. Järven yllä liitävän tulisen ihmeotuksen voinee olettaa olevan Dumbledoren feenikslintu Fawkes, johon taikamaailman fanit ovat päässeet tutustumaan jo Harry Potter -elokuvissa. Tämä olettamus kävisi myös järkeen kyseisen elokuvan nimen perusteella.

Ihmeotukset-elokuvasarja seuraa Newt Scamanderia (Eddie Redmayne), Puuskupuh-velhoa ja taikazoologia, joka päätyy koko taikamaailmaa ravistuttavien tapahtumien keskiöön. Redmaynen lisäksi tulevaa elokuvaa tähdittää Jude Law, Katherine Waterston, Alison Sudol, Dan Fogler, Ezra Miller sekä Mads Mikkelsen. Ohjaajan pestin on hoitanut jälleen kaksi ensimmäistäkin osaa ohjannut David Yates.

Fantastic Beasts: The Secrets of Dumbledore ensi-illassa 15. huhtikuuta 2022. Alla elokuvan virallinen traileri.

Lisää luettavaa