Tältä Joaquin Phoenix roolissa näyttää – Ridley Scottin Napoleon-elokuvasta saatiin ensimmäinen, yrmeä maistiainen

Oscar-voittaja Joaquin Phoenix ja ohjaaja Scott tekevät ensimmäistä kertaa yhteistyötä sitten Gladiaattorin (2000).

6.6.2023 11:30

Ensimmäiset klipit ohjaaja Ridley Scottin tulevasta Napoleon-elokuvasta ovat nyt julki.

Elokuvassa Napoleonia esittää Joaquin Phoenix, jonka kanssa Scott teki viimeksi yhteistyötä valtavan menestyneessä Gladiaattorissa vuonna 2000. Mukana leffassa ovat myös Oscar-ehdokas Vanessa Kirby ja House of the Dragon -sarjasta tuttu Matthew Needham.

Lyhyt maistiainen Napoleonista saatiin maanantaina Applen julkaistessa VisionPro -virtuaalilasinsa. Kakkuloiden ominaisuuksia esittelevässä videopätkässä nähdään Phoenixin yrmeästi esittämä, maailman tunnetuimpiin kuuluva ranskalainen.

Kohdassa 1:37:28 alkaa tapahtua:

Lisää on luvassa lasien lyhyemmässä julkistustrailerissa, klipin näet alla olevan twiitin kautta 16 sekunnin kohdalta.

Applen julkistuksessa Napoleon nähdään siksi, että leffa siirtyy yhtiön striimauspalveluun elokuvateatterikierroksensa päätteeksi. Elokuvan siirtyminen digitaaliseen jakeluun ajoittuu samaan ajankohtaan lasien myynnin alkamisen kanssa, eli alkuvuoteen 2024, tehden Napoleonista yhden laitteiston elokuvapuolen lippulaivatuotteista.

Napoleon-elokuva julkaistaan marraskuun 22. päivä elokuvateattereissa ympäri maailmaa.

Lisää luettavaa