Inhimillisestä luonnonkatastrofista kertova Talvivaaran miehet on oikeastaan kuvaus siitä miten pieni työmies jää kapitalistin kengän alle. Siinä ei luontokaan merkitse enää mitään, kun riistokapitalistit iskevät näppinsä mahdollisiin rikkauksiin, jotka pyritään hyödyntämään tavalla tai toisella. Talvivaara on varoittava esimerkki tästä hulluudesta.
Talvivaaran miehet ohjannut Markku Heikkinen rupatteli hetken Episodin toimituksen kanssa, ja kertoi näkemyksiään Talvivaarasta.
Haastattelu: Niko Ikonen ja Lauri Vuotila
Miten dokumentti sai alkunsa? Kauanko koko prosessissa kesti?
Tämä oli 2,5 vuoden prosessi. Menin Kainuuseen kuvaamaan Kainuun kongolaiset -dokkaria, ja pitämään huolta vanhasta isästäni, mutta ihmiset puhuivat kadulla Talvivaaran tilanteesta ja ajattelin, että tuohon en koske. Tuli sellainen olo, että tämä ei ole minun asiani. Kuulin kuitenkin tarinoita niin paljon, että menin yhteen ympäristöarviontitilaisuuteen kamerani kanssa. Näin niin paljon huolestuneita kainuulaisia, ja he olivat äänekkäitä. Heillä oli todella paljon tietoa asiasta: kemiallisista prosesseista, teollisen prosessin yksityiskohdista, vesistöistä ja teollisuuskemiasta. Olin ihan hämmentynyt siitä, se jotenkin nalkitti. Tässä on jotain niin mielenkiintoista, että ehkä minun pitää lähteä kuitenkin tähän perehtymään. Luulin, että meidän ykköstykit olisivat jo olleet liikenteessä tekemässä aiheesta dokumenttia, mutta eivät olleet.
Veljenpoikasi oli töissä Talvivaarassa, saitko mitään sisäpiiritietoja häneltä?
Ei mitään sellaista. Tämähän on kuitenkin hyvin poikkeuksellista, että pörssiyritys, joka on kulkenut kriisistä toiseen, antoi tämmöisen mahdollisuuden; päästi sisälle kuvaamaan työntekijöiden kanssa. He osoittivat melkoista luottamusta. Yhtiö itse vahingoitti itseään niin paljon, ettei minun tarvinnut toimia teollisuusvakoilijana.
Miten reagoitte jatkuvasti vaihteleviin tilanteisiin Talvivaarassa. Materiaalia tuli varmasti paljon, koska siellä tuntui riittävän tapahtumia jokaiselle päivälle.
En tiedä kuinka moni on käynyt isossa metallitehtaassa, paperitehtaassa tai ylipäätään tuntee teollisia prosesseja. Isoissa tehtaissa sattuu ja tapahtuu koko ajan. Talvivaara on valtava alue. Kyllähän siellä on erilaisia prosessihäiriöitä jatkuvasti. Osa niistä ei ole vakavia, mutta nyt prosessin käynnistämisessä oli melkoisia lastentauteja. Se on sellainen ongelmien kasaantumisvyyhti osaltaan, se tavallaan kuuluu työn luonteeseen. Siellä vaan sattuu ja tapahtuu, niitä prosesseja pitää osata korjata ja hallita. Olisikohan meillä ollut semmoinen 50 kuvauspäivää, välillä kuvasin aika paljon yksin ja joskus ryhmän kanssa.
Tuleeko Talvivaaran miehistä vielä joku final cut, jossa saamme tarinan päätökseen?
Järjestimme työntekijöille näytöksiä Kajaanissa ja Sotkamossa. Sieltä tuli hyvin voimakas viesti, että he toivoisivat jatkon kuvaamista. Samanlaista tarinaa ei voisi kuvata, emme kuitenkaan elä missään unelmatavarataivaassa. Meillä ei ole hirveästi elokuvarahoitusrahaa täällä, joten jokaisen pienenkin projektin rahoituksen eteen saa ponnistella. Ei rahoittajat lähde Talvivaara kakkosta rahoittamaan. Mutta tämmöinen feeniks-linnun nousu – Talvivaaran prosessi saataisiin kuntoon ja koko yritys alkaisi kannattamaan – voisi olla mielenkiintoinen tarina. Että tämä kierre menisi toisinpäin: ryysyistä rikkauksiin -tarina.
Tuntuu siltä, että Talvivaaran johto halusi alunperinkin vain maksimoida voittonsa jättäen ympäristön ja luonnon huomioimatta. Näetkö, että vastaavaa voisi tapahtua tulevaisuudessa?
Nyt meille on tulossa aika isoja selluinvestointeja ymmärtääkseni Äänekoskelle. Nämä ovat todella megalomaanisia investointeja, mutta selluprosessit ovat tutumpia. Talvivaarassa taas on kyse todella nuoresta prosessista. Tämä biojalostusprosessi on ihan lapsen ikäinen, ettei se ole vielä kymmentä vuottakaan täyttänyt. Näin iso uusi teollinen prosessi, sillä on tietenkin lastentauteja. Niitä ei ole osattu hallita tässä mittakaavassa, vesiongelmat johtuvat siitä. Löytyykö jostain rahat, että tämä olisi turvallisemmalla pohjalla jatkossa?
Niin, opimmeko Talvivaarasta mitään? Voimmeko estää uutta talvivaaraa tapahtumasta?
Se on osa globaalikapitalismia ja pörssitaloutta. Jos tulee rahaa ja annetaan rahoittajatahoille lupauksia, että tuotantomäärät ovat suuria, niin kyllä se hyvän hybriksen omaavan yrittäjän pistää lupailemaan ja yrittämään. Nopeasti tarvitsee saada tehtyä rahaa ja tuotantoa. Se voi olla, että siinä sitten joku mutka vain ylitetään. Tämä on mielestäni aika inhimillistä. Valitettavasti. Ja kuka siitä nyt ottaa kerrallaan aina opiksi? Vaikea sanoa, koska en ole Pekka Perä [Talvivaaran Kaivososakeyhtiön toimitusjohtaja], mutta minun on helppo samaistua häneen. Jos minulla olisi sadat ”miljuunat” luvattuna, niin yrittäisin saada sitä tuotetta aikaiseksi ja pitää rahoittajat tyytyväisinä. Tämä on hyvin inhimillistä, eikä meillä ole mitään virastoa, joka voisi hallinnoida ja kontrolloida tällaista. Jos joku sellaiseen uskoo, niin uskokoon.
Millainen reaktio ihmisillä dokumenttiin on ollut? Itseäni ainakin rupesi ärsyttämään päättäjien ja Talvivaaran johdon saamattomuus ja täydellinen tunarointi monessa asiassa. Miten ihmiset ovat reagoineet dokumentin nähtyään?
Ainakin Kajaanissa ja Sotkamossa tavalliset ihmiset, jotka eivät ole olleet siellä töissä tai hirveästi liikkuneet Talvivaaran alueella, ovat järkyttyneet ja vaikuttuneet näkemästään – ja osa oli vihaisiakin. Helsingissä DocPointin näytöksissä näkyi kyynelsilmäisiä ja järkyttyneitä ihmisiä. Kun näkee sen teollisen maailman ja se maisema käy ehkä enemmän sitten iholle. Se on todella monimutkainen ekosysteemi kuitenkin. Minun mielessäni se on semmoinen olento. Musta on ihan hyvä, että dokumentti herättää tunteita ja tuohtumusta. Kyllähän jonkun täytyy kantaa vastuu, operatiivisen johdon pitäisi olla se vastuunkantaja. Työntekijät tekevät oman osuutensa ja olisi kiva, että heitä myös kuunneltaisiin vähän enemmän kuin on tapana. Nämä ovat vaativia asioita. Me tiedämme suomalaisista yrityksistä sen, että niiden johtaminen on vaativaa. Eikä niitä hyviä johtajiakaan kasva jokaisessa puussa. Siinä perässä täytyy olla todella paljon hyviä ominaisuuksia, että he saavat niin valtavan rahoituksen ja rahoittajien luottamuksen.
Ulkokuvaus oli erittäin vaikuttavan näköistä. Se näytti scifimäiseltä, kuvat olivat kuin jostain arktisesta Mad Maxistä. Tulivatko kuvat itsestään vai pitikö niitä hakea? Kuinka harkittuja ne olivat?
Kyllä se riippui valosta ja sääolosuhteista. Talvivaara on valtava alue, jossa tuulee aina. Itse prosessi tuottaa sumua säätilasta riippuen. Kyllä se kamera täytyy aina jonnekin viedä ja valita jonkinnäköinen kulma, mutta sieltä sieltä saa monenlaisia kuvia. Se oli lähtökohtani silloin tähän dokumenttiin. Näkökulma on muuttunut, mutta minua kiinnosti heti alussa tämmöinen hyvinkin scifimäinen teollisuuselokuva. Se oli se lähtökohta. Vähän semmoinen abstrakti maisema, jossa kuvattaisiin tällaista oudolta kuulostavaa teollisuusprosessia, josta ei meinaa oikein saada selkoa. Talvivaaran omat tapahtumat tekivät tästä sitten kriisitarinan. Direct cinema -tyylinen dokumentinteko muutti tarinaa ja jouduin pyörtämään oman näkemykseni lopulta.
Ensi-illassa Talvivaaran miehet on 20. helmikuuta. Voit lukea dokumentin arvostelun täältä.