Tämäkin kauhuklassikko tehdään uusiksi

29.4.2015 10:43

Yhtenä maailman parhaista kauhuelokuvista pidettyä Don’t Look Now -elokuvaa ollaan tekemässä uusiksi, kertoo The Hollywood Reporter.

Remaken takana ovat The Last House on the Left, The Strangers, Non-Stop ja The Gunman -elokuvat tuottaneet Andrew Rona ja Alex Heineman. Kaksikon tarkoituksena on löytää elokuvalle ensin studio, ja palkata vasta sitten tekijät, joten ohjaaja tai käsikirjoittajia projektilla ei vielä ole.

Nicolas Roegin ohjaama tunnelmallinen Don’t Look Now vuodelta 1973 perustuu Daphne Du Maurierin novelliin. Sen pääosissa esiintyvät Donald Sutherland ja Julie Christie. Elokuva muistetaan mm. sen kuuluisasta seksikohtauksesta, josta liikkuu huhuja, joiden mukaan Sutherland ja Christie eivät pelkästään näyttelisi seksin harrastamista.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa