Tänään Teemalla: Tämä kiihkeä nuorisokuvaus on ehdoton klassikko – ”Suomalaisen elokuvan kunniakkaimpia jaksoja”

Tänään nähdään televisiossa kotimainen elokuva Ajolähtö.

8.12.2016 05:05

Suomalaisen mestarin Mikko Niskasen vuonna 1982 valmistunut ohjaustyö kertoo kiihkeänä elävistä parikymppisistä nuorista. Juuso, Late ja Pyry vapautuvat asepalveluksesta eivätkä sen jälkeen oikein löydä paikkaansa kotikylässä.

Pääosia esittelevät tuolloin vielä teatterikoulua käyneet Timo Torikka, Tero Niva ja Heikki Paavilainen.

Ajolähtö sai ilmestyessään erinomaisen vastaanoton. Se sai 175 000 katsojaa ja oli Uuno Turhapuro menettää muistinsa –elokuvan jälkeen vuoden toiseksi paras yleisömenestys.

Arvostelut olivat lähes poikkeuksetta ylistäviä. ”Tero Nivan suorituksessa on esillä Poikien Vesa-Matti Loiri kuin uudelleen kaksikymmentä vuotta myöhemmin”, vertaili Mikael Fränti Helsingin Sanomissa. ”Maatalousoppilaitoksen sikalassa kohtaavien nuorten replikointi on varmasti yksi suomalaisen elokuvan kunniakkaimpia jaksoja”, kirjoitti Ilpo Rajala Kansan Lehdessä.

Ajolähtö esitetään HD-lähetyksenä YLE Teemalla torstaina 8.12.2016 klo 21.55.

Lähde: Elonet

Lisää luettavaa